JBA matkustaa JKS:n vieraaksi
Jyväskylä Basketball Academyn taival Miesten 1-Divisioona A:ssa jatkuu perjantaina, kun joukkue matkustaa perjantai-illan kamppailuun Järvenpäähän sarjakahdeksikon JKS:n vieraaksi.
Perjantai-iltana lämminhenkiseen Järvenpään Liikuntahalliin matkustava JBA saa vastaansa sarjataulukossa kaksi pykälää itseään korkeammalla majailevan JKS:n, eivätkä ottelun lähtökohdat voisi olla mielenkiintoisemmat. JKS on kerännyt seitsemästä ottelussa yhden voiton enemmän kuin tuloksellisen suvantovaiheen kanssa kamppaileva JBA ja illan ottelusta on odotettavissa kuuma ja fyysinen taistelu sarjapisteistä.
JKS tulee otteluun kolmen ottelun tappioputkessa, kärsien viime sunnuntaina niukan neljän pisteen (79-83) tappion FoKoPolle. Joukkueen aloittava vitonen Pierre Jallow on missannut joukkueen kaksi edellistä ottelua, eikä miehen pelikunnosta illan ottelussa ole täyttä varmuutta. 18,8 pisteen ja 13 levypallon ottelukohtaisia tilastoja paiskova sentteri tarjoaa hienona haasteen JBA:lle, mikäli mies pelikunnossa on.
Jallow’n takana löytyy myös laatua. Arsene Towa (15,3/10,3) ja HL Coleman (12,7/11,3) ovat myös raataneet keskiarvoikseen komeat tupla-tuplat. Vahvasti rimaa kohti liikkuva Leo Tarjanne on pussittanut keskimäärin 13,9 pistettä ottelua kohden ja viisikon pointtina toimiva Joakim Jousisto on urakoinut vajaat 35 minuuttia illassa ja operoinut keskiarvoikseen 9,1 pistettä sekä 4,1 syöttöä ottelua kohden.
Viime perjantaina harmittavan tappion sarjakärki ToPolle kärsinyt JBA saa siis olla hereillä heti ylösheitosta asti myös perjantaina. Merkkejä paremmasta nähtiin ToPoa vastaan, mutta vielä eivät Monnarin yleisön suosikit onnistuneet saamaan kasaan ehjää 40 minuutin suoritusta. Merkkejä kurssin kääntymisestä kuitenkin nähtiin jo viime perjantaina.
Kuumimpana JKS:ää vastaan JBA:n miehistöstä lähtee 35-vuotiaan konkarin sielunmaisemalla varustettu Miikka Marttinen. ”Mara” liekitti ToPoa vastaan korisukat vaihtoon säkittäen 6 kolmosta pussiin kahdeksalla yrityksellä ja heitti kauden ennätyspisteensä (24). Loukkaantumisensa jälkeen kentille palannut Robert Juvonen on saanut karistettua tauon tuoman ruosteen koneistostaan ja kirjautti sarjakärkeä vastaan komean 8 pisteen, 6 levypallon, 5 syötön ja 4 riiston tilastorivin.
Illan ottelun kuumia kysymyksiä ovat:
– Jatkaako Jere Luoma Dikembe Mutombo –imitaatiotaan pyyhkimällä JÄLLEEN vähintään yhden pahaa-aavistamattoman sielun korintekoyrityksen korirenkaan läheisyydestä?
– Pysyvätkö Samuli Ojan tuuletukset onnistuneiden kolmosten jälkeen hyvän maun rajoissa?
– Kumpaan suuntaan Timi Puittisen patentoitu spin move pyörähtää useammin? Kuinka monta JKS:n pelaajaa pääsee ottamaan Dirk Nowitzkin sittemmin kopioiman yhden jalan kaatuvan hyppyheiton naamalleen?
– Pystyykö kukaan pysäyttämään Valtteri ”Valkosuklaa” Leppästä?
– Onko Ville Lehtonen käynyt salilla kertaakaan tällä viikolla? Kuka JKS:n pelaajista pääsee viettämään iltansa Villen taskussa?
– Onko Suomen pidetyimmän koripalloilijan, Robi Juvosen, faneja katsomossa yli vai alle 50% koko ottelun yleisömäärästä?
– Mitä tekee Mara? Onko mestari saanut aamupalapöydässä sämpylää? Miten se liittyy otteluun?
JKS – JBA, 18.30 Järvenpään Liikuntahallilla. Liveseuranta osoitteessa basket.fi.
Comments