Kokkolan Prässistä Korisliigaan – Kiitos Annika, Annika & Sarkku!

//

Se oli vaikeaa, pahus sentään. Syötöt ei ihan vielä kantaneet käsien yli maaliin asti, ainakaan luotettavasti. Paikkapuolustusta vastaan ei rankkarikolmoset napsuneet ja korilla oli tunkkaisen ahdasta. Hyperaktiivinen puolustustapa rakoili vääjäämättömällä varmuudella omassa päässä juuri sen verran, että tennisottelun suunnanmuutostahdilla pelattu ottelu kääntyi Kokkolan NMKY:n eduksi. Kahdesti.

C-tyttöjen Keskisen alueen SM-karsinta. Siinä syksyssä oli sitä jotain.

Niistä tappioista on kuitenkin raivattu tie useamman takiaispuskan läpi syksyyn 2022. Matkaa on taitettu läntisen alueen B-tyttöjen sarjasta niin U16-, kuin U19-ikäluokkien SM-sarjoihin. Tallinkin kutsusarjan finaalin muistaa moni. Naisten Divari tuntui jossain vaiheessa utopialta, mutta ei siellä ole tarvinnut kauheasti anteeksi kenenkään pyydellä (Kiitos Titta).

Tärkeämpää kuin mikään seura tai joukkue, ovat kuitenkin pelaajat. Nuoret, kilpailun saloihin soluttautuvat urheilijat ja lapset, jotka kasvavat matkan varrella nuoriksi aikuisiksi.

Kuva: Antti Saarimaa

Ihan Kokkolasta asti ei Ahosen Annika ole bussissa istunut, mutta matkan varrelta kyytiin hypännyt multiurheilija on kairannut ihan yhtä lailla tietään kohti kirkkaimpia valoja JBA:n paidassa jo monta vuotta. Itseltään ja toiminnalta jatkuvaa laatua vaatinut peluri on, no, peluri sanan syvimmässä merkityksessä. Kun ylösheitto nousee ja kello lyödään käyntiin, on Ahosen klaanin nuorin painos aina parhaimmillaan.

Urheilijana räjähdysvalmis Annika on pitänyt vähintään yhtä räiskyvällä luonteellaan ja iloisuudellaan huolen siitä, että yksikään harjoitus tai ottelu ei valmentajien ajoittaisesta äksyilystä huolimatta ole liian vakavamielinen. Se voi kuulostaa ontolta kehulta, mutta Tampereen Pyrinnön treeneissä kiitellään tätä faktaa ihan varmasti marraskuisena tiistaina, kun kirjaimellisesti ainoa aurinkoa muistuttava valon ja lämmön lähde on A. Ahosen filtteröimätön persoona.

Basket maker by the grace of God, sanois keskivertoa rallienglantia puhuva koripalloseuraaja, eikä olis ihan kamalan väärässä. Maailman viekkaimmat kainalon alta ujutukset ja vapariviivalle tiensä selvittämiset ovat sen luokan valttikortti, että siinä tulee olemaan monen monta kokeneempaakin kissaa ihmeissään tulevan koripallosesongin aikana.

Kiitos Annika siitä, että pidit valmennuksen ryhdikkyydestä huolta, vaadit ammattimaisuutta päivästä toiseen ja autoit nuoria nousukkaita siirtymätaipaleella kohti isojen tyttöjen pelejä ja treenejä. Vaikutuksesi oli suurempi, kuin osaat arvatakaan.

Palataan muisteloihin.

Tuosta C-tyttöjen SM-karsintasyksystä on edelleen onneksi tyttöjä mukana matkassa, mutta kaksi pelaa tällä kaudella pykälän tuotakin kovemmassa ympäristössä.

Kuva: Antti Saarimaa

Yksi tyttö oli kyllä tuosta syksystä laskien ensimmäiset pari vuotta sanomatta yhtään ylimääräistä sanaa ainakaan yhdellekään valmentajalle, ellei niitä sanoja osattu houkutella ulos juuri oikealla tavalla. Turnausreissuilla kevyempää oli pelata täysiä minuutteja ja sähköttää koko kentän mitalla jokaista vastustajan pelaajaa vuorotellen, kuin olla jatkuvasti sosiaalisesti läsnä.

Se tyttö on nykyään jokaisen huoneen valopilkku, aurinko ja tähtisade. Erehtymättömän ainutlaatuinen nauru kaikuu mailien päähän ja saa hymyn jokaisen kuulijansa kasvoille. Se on ollut aikamoinen kasvu, Annika.

Pelikentällä dominointi on ollut jo vuosia täysin mautonta.

”Se tekee vain sitä samaa juttua, menee vaan korille”. No, sit teidän varmaan pitäis pystyä tekemään sille asialle EDES JOTAIN. Fakta on kuitenkin se, että ilman rikoslain vastaisia keinoja, rehellistä viiden pelaajan kilpikonnasumppua tai oman päävalmentajan ajoittaisia hölmöilyjä Annika Aarrejokea ei ole ollut mahdollista pitää virallisissa koripallopeleissä alle 20 pisteessä enää vuosiin.

”Annika tee kori” oli tehokkain koripallokuvio maan päällä monta vuotta putkeen ja se tulee olemaan vuonna 2037 ilmestyvän elämäkertakirjan nimi.

”Helppo sen on pelata kun se on noin urheilullinen ja ulottuva” on täysin todenmukainen lause, joka on sanottu ääneen vuosien varrella. Jos kirjoittajalla olisi taipumusta tunteiden äkkipikaiseen kuohahdukseen, se olisi voinut joskus harmittaa. Se on todella harhainen uskomus, että tuo määrä urheilullisuutta ja osaamista olisi tullut ilman aivan järjettömän pitkää työtuntien ja uhrausten jonoa.

Se, mikä näyttää ulospäin niin kovin helpolta, pitää sisällään kasapäin hampaiden kiristelyä, isojen tunteiden käsittelyjä ja kasvun, ei aina niin kovin helppoja vaiheita.

Kaiken tämän jälkeen, pelaaja jonka sitoutumisen ja välittämisen määrää on joku saattanut matkan varrella spekuloida vailla mitään todellista syytä, on sitoutuneempi koripalloelämässään etenemiseen kuin kukaan, kenet hän on syönyt edeltään kehityksen valtatiellä matkalla tähän pisteeseen. Montaa lujatahtoisempaa (ja parhaalla mahdollisella tavalla itsepäisempää) nuorta urheilijaa ei tässä maassa palloa just nyt pomputa.

Joku toinen pelaaja olisi saattanut toistuvien juniorimaajoukkuepettymysten jälkeen todeta, että ehkä tästä ei valtavasta yrityksen määrästä ja laadusta, sekä toistuvasta itsensä kilpailutilaan virittämisestä huolimatta vaan tule sit kuitenkaan mitään. Hammasta purtiin hetki, asia käsiteltiin ja seuraavassa hetkessä oltiin taas repimässä metaforallisesti ja joskus lähes kirjaimellisesti päitä irti vastustajilta. That’s how we roll.

Emmekä tekisi oikeutta Annikan jättämälle jäljelle, mikäli emme kertoisi, miten paljon hän välittää. Koska, perhana. Se välittää niin hemmetin paljon, että joukkueen, johon ei virallista sidettä pitäisi enää olla, otteluissa hän on paikalla läpi Tallink-turnauksen. Kannustamassa, antamassa tukea nuorille tulokkaille ja vetämässä alkulämpät niin rautaisella rutiinilla kuin vain Annika god damn Aarrejoki ne pystyy vetämään.

Kilpailun, ja itsensä sekä kanssapelurinsa äärirajoille harjoitustilanteissa viemisen standardit JBA:n tuleville sukupolville asettanut nuori nainen on antanut niin paljon iloa ja lämpöä ympärillä oleville ihmisilleen, ettei yksi kirjoitus tee sille oikeutta. Sama käsittämättömän vilpitön ja anteeksipyytelemättömän rehellinen maailmanvalloitukseen valmiiksi kasvanut peluri on tarjonnut esimerkin nuorille tulevaisuuden lupauksille, jota seuraamalla kansainväliset pelit ovat paljon muutakin kuin vain kaukainen haave.

ToPon pelit on syytä laittaa tiukkaan syyniin tulevalla kaudella.

Kiitos kaikesta, Annika.

Kuva: Antti Saarimaa

”Sehän tsemppaa kivasti, varmaan futiksen pelaaja. Ainakin se varmaan pystyy puolustaan ku liikkuu tollai sähäkästi”. No, ei se ensivaikutelmasta tehty analyysi kokonaan mennyt väärin siltä valmentajalta, mutta vastaavaa aliarviointia ei ole kukaan koripallomaailmassa tehnyt sen historian aikana.

Jos Annikan kohdalla jokaista tunnetilaa ei osannut päältä päin arvata, Sarkku ei ole koko kuuden vuoden aikana yhtäkään tunteen heilahdusta edes yrittänyt peittää vaan lyönyt sen häpeilemättömänä ja suodattamattomana tiskiin. Huiput ovat silmänkantamattoman korkeat, laaksot mahdottoman syvät.

Ja sen takia Sarkun ystävyys lopulta palkitsee enemmän kuin kukaan sen ulkopuolelle jäävä voi uskoakaan. Elämää eletään täysillä ja hyville ihmisille tehdään hyviä asioita siinä mittakaavassa, mitä yhtään kukaan Sarkun ystävistä ei ikinä ole kokenut ansaitsevansa. Sellainen Sara-Sofia Mikkonen nyt vaan on.

Kantaa koko maailman huolet harteillaan ja kokee olevansa henkilökohtaisesti vastuussa siitä, että jokainen toiminnassa mukana oleva ihminen saa reilun mahdollisuuden onnistua. Ja jos silti ei onnistu, miettii Lehtisaaren lahjakkain liikenteenohjaaja satayksi tapaa, joilla hän olisi voinut auttaa kutakin yksilöä olemaan parempi ja harmittelee yön pimeinä tunteina, miksi hän ei sitä tehnyt.

Sarkku, sun ei tarvitse kantaa vastuuta jokaisesta ympärillä olevastasi ihmisestä.

Jos useilla muilla maailmalle koripallon avulla pääsevillä pelureilla on urheilulliset edellytykset mallillaan tai on ainakin jotain selkeästi lajille ominaisia fyysisiä etuja…ei Sarkulle ole pelaajan luomisvaiheessa tarjottu niitä ykköskorin yleellisyyksiä.

Aivan kaikki esteet ja vipstaakkelit on asetettu tielle, kapuloita on rattaissa enemmän kuin niihin pitäisi olla mahdollista mahtua ja kaikissa mahdollisissa käänteissä joku on tullut kyllä muistuttamaan, että niin, ei noin pienet pelaajat kyllä koripalloa aikuisten sarjoissa enää kauhean korkealla tasolla pelaa. Eikä kyllä juniorimaajoukkueissakaan.

Se, mikä kovin helposti ihmisiltä unohtuu näitä asioita miettiessä on, että suurinta mahdollista lahjakkuutta on jaksaa vaikeimpina mahdollisina hetkinä kuvainnollisessa räntäsadehelvetissä eteenpäin vielä prosentin verran sinnikkäämmin, kovemmin ja pidemmälle. Sarkku Mikkonen olisi oman potentiaalinsa ylärekisteristä lyönyt itsensä läpi ilman yhtään kenenkään apua, tavalla taikka toisella, eikä sitä sovi kenenkään unohtaa ikinä.

Vastaavaa tahtoa, henkistä lujuutta ja itsensä tuhatprosenttisesti likoon lyömistä vailla mitään takeita minkään sortin odottavasta palkinnosta ei tule vastaan kuin vain kovin, kovin, kovin harvoin. Eikä tälle kirjoittajalle ainakaan ikinä ennen.

Lehtisaaren Kuntotalolla huomattavasti nykyistä nuorempana tyttönä vierineet kyyneleet ”mä vaan tajusin, etten mä koskaan pääse maajoukkueeseen” saatesanojen vauhdittamana olisivat hurjan monelle muulle olleet lamaannuttavan katkerat. Ei niitä varmasti helpolla ole nieleskelty alas, mutta niiden läpi on puskettu taas kohti uusia haasteita ja uusia, alkuun ylitsepääsemättömiltä vaikuttavia esteitä.

U20 maajoukkueessa EM-kisadebyytissä Belgian omakätisesti voittaminen ja liigasopimus EBT:hen. Ne kyyneleet oli itkettävä päästäkseen elämään unelmaansa.

Se jälki, minkä SäyRin, Muuramen ja HoNsUn C-tyttöjen yhdistelmäjoukkueen runko jätti jyväskyläläiseen ja keskisuomalaiseen koripalloon on kiistaton ja valtava. Tällä hetkellä vastaavassa kasvun vaiheessa vasta alkutaipaleella olevat nuoret pelaajan alut ovat saaneet esikuvia, joillaisia tältä alueelta ei ole hetkeen löytynyt. Esimerkkejä, joiden harjoittelua seurata ja joiden mukaan mallintaa omaa peliään. Pelaajia, jotka tekevät naisten joukkueesta paikan, jossa pelaamista oikeasti tavoitellaan.

Te olette tehneet sen. Ei mikään taustaorganisaatio tai valmentaja. Me olemme olleet mukana auttamassa, mutta kaiken sen työn olette tehneet te.

Ja siitä me olemme ikuisessa kiitollisuudenvelassa.

Ole mukana tukemassa nuoria pelaajiemme heidän matkallaan kohti omia unelmiaan: https://www.jba.fi/tukikausikortti/