Kalle ja Markus parikymppisten matkassa EM-kisoissa

JBA-väriä nähtiin myös miesten U20 ikäluokan maajoukkueessa kesän päätapahtumassa, Kalle Koivusen ja Markus Muilun edustettua Suomea EM-kisoissa Georgiassa. Tärkeimmissä peleissä loukkaantumisista ja sairasteluista kärsinyt Suomi pelasi tiensä hienosti pronssiotteluun, mutta pronssimitali ja samalla nousu A-Divisioonaan ensi vuodeksi jäi harmittavan lähelle kun Viro kaatoi nuoret Sudet kymmenellä pisteellä.

– Kyllähän tämä kuitenkin lopputuloksestakin huolimatta oli pariin aikaisempaan vuoteen verrattuna ihan erilainen kesä, kun pääsi taas pelaamaan kunnon arvokisoihin. Tätä tuli odotettua melkosella innolla ja kun kyseessä oli vielä mun viimeinen juniorimaajoukkuekesä, niin kyllähän tästä jäi kiva fiilis, Huima-kasvatti ja JBA:n tarkkakätinen takakentän maestro Kalle Koivunen toteaa.

Kallen kisamatka oli henkilökohtaisella tasolla vähintäänkin onnistunut. Kotimaisen koripalloyleisön toimesta miehen otteita ihasteltiin ja vastustajien leireissä Suomen #12 oli isolla, paksulla punakynällä merkattuna viimeistään turnauksen loppuun mennessä.

Miltä se tuntuu, kun lyö palloa radalle ja jokaisen irrotuksen hetkellä vastustajan koutsi huutaa vapaasti suomennettuna, että ”helkkari jätkät, ei tää sama jamppa voi koko ajan saada kättä vapaaksi!”?

– Pakko sanoa, että kyllähän se tuntu joka kerta hyvältä kun paino kolmosen säkkiin ja vastustajan penkiltä alkaa kuulumaan meteliä ja käsiä levitellään, Kalle naurahtaa.

– Niistä reaktioista tulee myös sellanen tunne itselle, että omaa heittoa arvostetaan jo korkeammallakin tasolla. Kyllä siitä aika hyvä fiilis tuli joka kerta.

Turnauksen kohokohtana Kalle säkitti Serbiaa vastaan kuusi kolmosta ja yhteensä 22 pistettä. Ainoa kysymys kuuluukin enää: Kumpi sytyttää enemmän, Serbia EM-kisoissa vai [arvottu Divarijengin nimi] esimerkiksi Raiders marraskuisena torstaina?

– Olihan toi nyt ihan kiva päästä Serbiaakin vastaan pelaamaan, mutta en tiedä voittaako se kuitenkaan Järvenpään liikuntahallin tunnelmallisia runkosarjavääntöjä, Kalle hymyilee.

– Ei vaan, siis olihan toi kaikkinensa aika ainutlaatuinen kokemus päästä pelaamaan noin kovan tason joukkuetta vastaan. Itelle sattui vielä hieno onnistuminen siihen peliin, mutta tappio harmittaa tottakai. Oli se silti aika erityinen fiilis ja latautuminen peliin, kun ei noita pelejä pääse ihan joka käänteessä pelaamaan.

Kokonaisuutena onnistuneen turnauksen ja koko maajoukkuekesän mielenkiintoisin kysymys lienee silti se, että onko Markus Muilu yhtä iloinen velikulta maajoukkueen tapahtumissa kuin JBA:n treeneissä?

– Ihan sama veijari se on! Nyt pitää vaan toivoa, ettei intti muuta miestä ihan täysin, Kalle virnuilee.

Muuramen Urheilijoiden kasvatti Muilu oli äärimmäisen laadukkaan sentterirotaation kolmas palanen, joka tarkoitti vääjäämättä minuuttien piiloutumista ison kiven alle. Siitä huolimatta Markus oli harvojen minuuttiensa aikana täysin pesunkestävä EM-tason pelaaja ja antoi valmennusjohdolle juuri sitä, mitä se isolta mieheltä tarvitsi.

– Tietysti, kun kilpailu pelipaikasta on näin kovaa ja laadukasta, on myös treeneissä taso äärimmäisen korkealla. Peliajasta huoilmatta tämä oli todella kehittävä kesä, Markus kertaa.

Muilu ei ole maajoukkueleiritysten ensikertalainen, mutta harjoitusottelukakun päälle kirsikaksi saatiin tänä kesänä vihdoin paikka EM-kisojen joukkueessa.

– Kaikkinensa tämä oli itselle selvästi hienompi kesä aikaisempiin verrattuna jo ihan siinä mielessä, että pääsin ensimmäistä kertaa EM-kisoihin pelaamaan. Tietysti oli myös samalla ensimmäinen kesä -02 syntyneiden ikäluokan mukana, Markus muistuttaa.

EM-kisadebyytti kauden päälle, jonka aikana väkivahva muuramelainen otti myös Divari-A:ssa ensiaskeleensa. Jos tämä ei ole kolhuista ja loukkaantumisista kärsineelle pelaajalle onnistunut ja fanfaareja kohdalleen ansaitseva vuosi, emme tiedotusportaassa tiedä mikä olisi.

Markus, enää on yksi tärkeä asia selvitettävänä.

Heittääkö Kalle enemmän vitsejä JBA:n vai Susilasten paidassa?

– Omien havaintojeni perusteella sanoisin, että Susilasten, vaikka ei suurta eroa kuitenkaan ole, Markus valottaa.

– Tärkeintä on kuitenkin se, että kaikki tietää edelleen sen, että multa ne paremmat vitsit löytyy.

Kuntsikalta Kirkkaisiin Valoihin

20-vuotiaiden naisten EM-kisat ovat käynnissä Unkarin Sopronissa, jossa Suomi kilpailee A-divisioonassa maanosan kovimpia joukkueita vastaan. Mukana Suomen joukkueessa on, kuka muu muka, kuka, kuka muu muka? Tietysti Lehtisaaren oma, Sara-Sofia ”Sarkku” Mikkonen.

Viime kesänä ensimmäiset viralliset maajoukkueleiritykset 18-vuotiaiden ikäluokassa vyölleen saanut Sarkku veti menneen kauden Naisten Divarissa siinä määrin väkevällä otteella, että runkosarjan päätteeksi S-S Mikkosen nimi komeili Divarin syöttötilaston kärjessä. Luontaisena jatkumona tuosta, kolahti postilaatikkoon kutsu 20-vuotiaiden kesän leirityksiin.

Minkälainen kesä on ollut?

– Se on, niinku, menny. Koko ajan vaan tapahtuu, Sarkku naurahtaa.

Kesän ohjelma alkoi parikymppisillä virallisesti kesäkuun alussa. Neljä leiriä, muutama treenimatsi ja EM-kisat, siinä on setti joka on maalissa viimeistään 17. päivä heinäkuuta. Ei Sarkku kaukana totuudesta ole. Koko ajan tapahtuu.

– Aika rankka putkihan tässä on ollut, mutta kyllä mä oon tästä nauttinut täysillä, Sarkku toteaa.

– Hirveästi ei ole ehtinyt fyyisesti eikä henkisesti huilaamaan, mutta ei tässä vaiheessa myöskään tunnu siltä, että haluais valittaa.

Onko kansainvälinen koripallo täynnä glamouria ja yleellisyyksiä? Miltä Sopron näyttää? Kumpi vie pidemmän korren, Lehtisaaren Kuntotalo vai Aréna Sopron?

– No. Unkari on kiva. Hotelli on…hotelli. FIBA:n valokuvaussessio oli matkan epänautinnollisin hetki, Sarkku niputtaa.

– Ja faktahan on se, ettei maailmasta ole vieläkään löytynyt Kuntsikkaa parempaa kenttää.

Arvokisojen ensikertalaiselle ja koripalloelämässään ensimmäisen kerran ottelutapahtumassa maajoukkuepaidan tänä kesänä päälleen pukenut pelaaja harvoin nousee välittömästi parrasvaloihin. Toisaalta, harva meistä on Mikkosen Sarkku, joten miksi olettaisimme tarinan tämänkään juonteen kulkevan tavanomaista polkua.

Kisojen avausottelu Belgiaa vastaan kulki ounastellun tasaväkisissä merkeissä päätösjakson pääsuoraa kohti. Head Coach Pekka Salminen kaivoi jokerikortin mittatilattujen pöksyjensä takataskusta ja väkevät minuutit kahdella aiemmalla pyrähdyksellään kentällä vetänyt #20, Mikkonen, parketille.

Alle kolme minuuttia kellossa, Suomi pisteen tappiolla ja ensimmäinen palloskriinitilanne, stepback naruihin. Paneelin kautta, mutta pisteitä tulee yhtäläinen määrä kuin muistakin irrotuksista.

Belgia kuittaa vielä kerran tasoihin, mutta Suomi siirtyy vapaaheittoviivalta pisteen johtoon. Päätösminuutilla yhdellä jos toisellakin kotisohvaurheilijalla alkoi perspiraatio nostaa intensiteettitasoa kansainvälisille kertoimille, mutta toiset meistä pysyivät vähän tyynempinä. Se on nimittäin niin, että Kuntsikalla on mielikuvissa pelattu ja voitettu näitä pelejä isompien yleisöjen ja kovemman metelin säestämänä kuin mitä nämä EM-kisat pystyvät tarjoamaan.

Totuus on myös se, että tämä oman ympäristönsä jokaisen osatekijän onnistumisesta taakkaa harteillaan kantava nuori urheilija on käynyt läpi suunnattoman pitkän ja raskaan tien tähän pisteeseen päästäkseen. Matkaan suhteutettuna päätösminuutin painekattila EM-kisoissa on palkinto, ei haaste.

33 sekuntia kellossa. Kati Ollilainen ajaa.

Syöttö Belgian vaihtopenkin ja villisti elehtivän belgipäävalmentajan eteen.

Sarkku Mikkonen, lennokas koppi, päätyrajasta läpi niin, että humina käy. Väkivahva puolustajan liiveihin uinti, lay-up pehmeästi sisään ja virhe päälle. Vapari pussiin.

Game over.

Pallon tippuessa sukan läpi koko muu Suomen joukkue oli valmis räjähtämään liekkeihin, eikä väkevämpiä tuuletuksia ole turnauksessa sitä ennen tai sen jälkeen nähty. Sarkku, tapahtumien keskellä, oli juuri sellainen kuin Mikkosen Sarkku nyt on. Valokeilaa ei etsitä, eikä siitä varsinaisesti nautita, mutta aina ollaan kuitenkin tapahtumien ytimessä.

– Matsin jälkeen, silloin oli kyllä aika hyvä fiilis. Aika tosi hyvä fiilis. Ehkä mua vähän hymyilytti pelin jälkeen, kun sain lukea tuttujen viestejä, Sarkku kertoo.

Näitä hetkiä varten on tehty lukematon määrä töitä ja uhrattu paljon. Töitä ja uhrauksia on tehty silloinkin, kun unelmat ovat näyttäneet nuoren urheilijan alun silmissä saavuttamattoman kaukaisilta. Jokunen kyynelkin on matkan varrella tiputettu.

– On niitä vaikeitakin aikoja ollut. Joskus on ollut hetkiä kun on miettinyt, että tuleeko tästä ikinä mitään, tai, että onko tällä mitä mä teen oikeasti mitään väliä, Sarkku avaa.

– Tän kesän aikana on saanut huomata onneksi, että kyllä tämä kaikki tehty työ ainakin johonkin asti on riittänyt.

On se johonkin tosiaan riittänyt. Neljässä ottelussa keskimäärin kahdeksan minuuttia pelannut EM-kisojen ensikertalainen on kirjauttanut 4 pistettä ja yhden koriin johtaneen syötön ottelua kohden, ollen joukkueen selkeä ykkönen +/- tilastossa, neljän ottelun keskiarvon ollessa +7,3.

Epävirallisen, tiedotusosaston mustasta vihkosta löytyvän tilastoanalytiikan mukaan hyökkäykset joissa Sara-Sofia Mikkonen on käyttänyt palloskriinin ”tositarkoituksella”, ovat tuottaneet 15 yrityksestä 18 pistettä. Valveutumattomammille lukijoille tiedoksi, lukema on kansainvälisen vertailun kestävä.

Mikkosen monivuotisen ja monivivahteisen koripallotaipaleen matkan varrelle on mahtunut monenlaista merkkipaalua ja virstanpylvästä. Nouseeko joku hetki ylitse muiden?

– Pari kautta sitten, kun saatiin Tallink-turnaukseen kutsusarjan paikka takaportin kautta, niin se turnaus on jäänyt jotenkin kirkkaimpana mieleen, Sarkku pohtii.

Harjoitusturnaus? Ei paikka maajoukkueessa EM-kisoissa, ei ensimmäiset maajoukkueleirit, ei ensimmäiset naisten divarimatsit?

– Me oltiin tehty niin pitkään niin kovin hommia, että sit kun se yhtäkkiä siellä näkyi yhden viikonlopun aikana se monen vuoden työ niin se oli oikeasti iso juttu. Pelattiin todella hyviä matsea jengejä vastaan, missä oli junnumaajoukkuepelaajia useita. Capitalsia vastaan hävittiin finaali jatkoajalla, mutta se viikonloppu oli sellanen, mikä antoi uskoa siihen, että tästä oikeasti voi tulla jotain, Sarkku kertaa.

– Ja vaikka tämä ei varmaan monessa muussa paikassa ole mikään ”juttu”, niin me voitettiin Honka. Se oli eka kerta varmaan kenellekään meistä ja se tuntuu hölmöltä sanoa nyt, mutta se oli sellanen selkeä merkki siitä, että eteenpäin on ihan oikeasti menty.

Kaksi edellistä kautta Naisten Divarissa antoivat Sarkulle ja muille JBA:n pelureille mahdollisuuden kilpailla entistä korkeammalla tasolla, eikä oppimisen mahdollisuutta heitetty hukkaan. Molemmilla kausilla keväällä kauden parasta koripalloaan pelannut ryhmä vei menneenä keväänä puolivälieräsarjan HNMKY:ta vastaan ratkaisevaan kolmanteen otteluun, mutta paukut loppuivat tällä kertaa kesken.

Oppimisen ja kasvamisen ympäristönä kaksi edellistä kautta ovat kuitenkin olleet erinomaisia. Kun vastapuolella on vilissyt parhaimmillaan Vilma Kesäsen, Lotta Aaltosen, Ellen Järvisen ja esimerkiksi EBT:n ja ToPon liigapelaajien kaltaisia vastuksia, on tasonmittausta saanut tehdä melkein viikottain äärimmäisen kovassa seurassa.

Tilanteen kruunaa se, että Gradian ja Kypärämäen tarunhohtoisilla parketeilla treenikavereina on ollut muiden lisäksi Titta Lepistön ja Annika Aarrejoen tasoista sparrausta.

– Mä olen saanut älyttömästi apua ja oppinut tosi paljon Titalta. Koripallosta, mutta myös johtajana toimimisesta ja vastuun kantamisesta, Sarkku huomauttaa.

– Treenikavereista jotka on auttanut tähän pisteeseen pitäis kyllä listata varmaan tosi monta nimeä. Annikan kanssa just juttelin ennen kisoja jonkun leirin jälkeen, että tosi kiva, kun joutuu koko ajan vetämään yhtä kovaa kuin sen kanssa omissa treeneissä. Että on se ainakin auttanut viimeisen parin vuoden aikana tosi paljon.

Jos taannoinen Tallink-turnaus herätti joukkueen ja samalla oman kehityksen suhteen, onko kuluvan kesän maajoukkueleireillä tapahtunut samanlaisia heräämisiä?

– Tottakai se on antanut ainakin sellaisen vahvistuksen sille, että on tehnyt asioita riittävän hyvin kun pärjää tälläkin tasolla, näin hyviä pelaajia vastaan. Ehkä tärkeimpänä vielä se, että pystyy pelaamaan omanlaista korista ja pärjäämään sillä, tuomaan jotain erilaista maajoukkuetasolle asti, Sarkku summaa.

Eli käyttämään, anteeksi, hylkäämään palloskriinejä aina kun se vain mahdollista on?

– Aina hylätään kun siihen on mahis, Sarkku hymyilee.

– Mun tavoite on tehdä muiden pelaamisesta helpompaa ja luoda muille mahdollisuuksia onnistua. Jos joukkue onnistuu niin mä koen itse myös onnistuneeni.

Lauri & Susijengi Jyväskylässä!

Susijengi pelaa 18. elokuuta miesten maajoukkuehistorian ensimmäisen maaottelun Jyväskylässä 34 vuoteen, kun EM-kisoihin valmistautuvat Susijengi ja Ukraina kohtaavat loppuunmyydyssä Jyväskylän jäähallissa. Susijengin tähtenä loistaa HoNsU-kasvatti Lauri Markkanen!

VIP-paketti, 295€/hlö +alv

JBA tarjoaa yhteistyökumppaneilleen täyden palvelun VIP-paketin. Lähde nauttimaan huippukoripallosta ja loistavasta tunnelmasta, samalla tuet lasten ja nuorten korisharrastusta Keski-Suomessa! 

Päivällinen ja otteluennakko tähtivieraiden vetämänä Jyväsjärven rannalla, Hotelli Alban upeissa puitteissa.

Huom! Paikkoja jäljellä rajallisesti, varaa omasi nyt!

Ohjelma

  • 16:00 Otteluennakko, tähtivieraana mm. Henrik Dettmann
  • 16:45 Päivällinen ruokajuomineen
  • 17:45 Bussikuljetus Hotelli Alba -> LähiTapiola Areena
  • 18:30 Suomi vs Ukraina, 1. kategorian otteluliput (Katsomo B2, rivit 7-13)
  • Jokaiselle osallistujalle fanipaita!

JBA-väriä Pohjoismaiden Mestaruuskisoissa

Yhteensä viisi JBA-taustaista pelaajaa oli tulessa viime viikon Pohjoismaiden Mestaruuskilpailuissa Kisakalliossa. Elmeri Abbey rehki 16-vuotiaiden poikien takakentällä isoilla minuuteilla, Annika Aarrejoki toimi 18-vuotiaiden tyttöjen luottopelaajana ja kolmikko Panu Blomgren-Oliver Kandén-Eemeli Yalaho urakoi 18-vuotiaiden poikien maajoukkueessa merkittävissä rooleissa.

Keskisuomalaista väriä 18-vuotiaiden poikien joukkueeseen toi myös joukkueen isoimmat minuutit kirjauttanut Huima-kasvatti Juuso Salmi.

Ja, vaikka koripallo on pelaajien peli, tuttua ääntä sivurajalta tarjoili U18-poikien päävalmentaja Mikko Tupamäki.

Elmeri Abbey ja 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pokkasi talteen hopeamitalit viikonlopun päätteeksi, mutta kultamitalien käsistä lipsahtamisesta huolimatta viikko oli varsin onnistunut joukkueelle sekä Elmerille. Niukasta Ruotsi-tappiosta huolimatta joukkueen kehityskäyrä oli positiivinen ja joukkue päätti kolmen voiton putkeen kaatamalla Norjan, Viron sekä Islannin.

Elmerin viikko oli raakojen numeroiden valossa sellainen, että maanantaina ei heti tarvinnut vetää aamukuudelta treenejä. Ottelukohtaiset keskiarvot olivat 15 pistettä, 6,4 syöttöä, 6 levypalloa ja 4 riistoa per peli. Keskimäärin vajaat 25 minuuttia parketilla ja jokaisessa matsissa positiivinen +/- lukema (keskiarvo +14,0).

Päätösottelussa Islantia vastaan 25 pisteen ja 11 koriin johtaneen syötön tuplatupla ja flirttailu triplatuplalla 7 riiston myötä oli KOHTALAINEN KANSAINVÄLINEN JUNIORIKORIPALLOSUORITUS, ELKKU.

Elmeri Abbey johti Suomen U16-vuotiaiden poikien peliä mallikkaasti. Kuva: Ville Vuorinen

Annika Aarrejoki ja 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue keräsivät takataskuun niin ikään hopeisia mitaleita. Kirvelevää pisteen Ruotsi-tappiota lukuunottamatta joukkue ei välttämättä saanut parasta mahdollista harjoitusta tulevia A-divisioonan EM-kisoja ajatellen, mutta ainakin erilaisia viisikoita ja roolituksia saatiin Jussi Laakson johtaman valmennusstaffin toimesta piirrellä fläppitaululle.

Annika toimi vastustajien hyökkäysten jatkuvana riesana ja pyörii varmasti pallon ylöstuojien painajaisissa vielä viikkoja turnauksen jälkeen. Kun päälle lisätään 12,8 pisteen, 3,2 levypallon, 2,4 riiston ja 1 syötön keskiarvot SEKÄ joukkueen tehokkaimman rimalta viimeistelijän titteli, voidaan puhua vähintäänkin onnistuneesta Kisakallion viikosta.

Viikon kohokohta oli epäilemättä Ruotsi-ottelu, jossa Annika toimi moottorina kun joukkue kaivoi tiensä takamatkalta päätösminuutin johtoasemaan. Jätetään ne trillerivoitot EM-kisoihin, se on fiksumpaa niin.

Annika Aarrejoki ja U18-tytöt saivat kaulaansa hopeamitalit. Kuva: Ville Vuorinen

18-vuotiaiden poikien maajoukkue lähti sunnuntaina Kisakalliosta voitolla yö…kotiin, joukkueen seilattua läpi viikon voitosta voittoon.

Eemeli Yalaho (10,2/5,4/2,0s) väläytteli kaikenlaisia yhden ja kahden käden vasaroita yleisen etukentän päälliköinnin ohella ja Loimaalla koripallo-oppinsa saanut Oliver Kandén (7,0/3,4/1,6s) miehitti Eemelin vierellä viisikkoa tutussa sveitsiläisen linkkuveitsen roolissa ja säkitti kolmoset totutun varmalla ranteella 34,5% tarkkuudella.

Lapuan Korikobrien kasvatti Panu Blomgren toi penkiltä kaikkea mitä ikinä kukaan penkiltä voisi kaivata, sähisten puolustuspäässä asiaan kuuluvalla energialla ja kirjauttaen keskiarvoikseen kunniakkaat 5,6 pistettä, 3 levypalloa, 1,8 syöttöä ja 1,6 riistoa ottelua kohden. Huiman Juuso Salmi toimi viisikon pelintekijänä ja oli aivan jatkuva riesa vastustajien puolustuksille, pussittaen palloa kovalla tarkkuudella kaaren molemmilta puolin (2p 56,3%, 3p 36,4%) ja rytmittäen joukkueen hyökkäyspelaamista esimerkillisellä tavalla. Vajaan kymmenen pisteen ja 2,4 syötön keskiarvot ovat itsessään jo hienot, mutta Salmen todellisen vaikutuksen ottelutapahtumiin käsittää vain otteluita katsomalla. Ja woi weljet, kivahan niitä oli katsoa.

Keski-Suomesta vahva edustus PM-kultaa voittaneessa U18 poikien joukkueessa. Kuva: Samira Lee

Hyvä jätkät! Annika! Tyypit! Kaikki te!

Täydellä höyryllä kohti EM-kisoja!

Mara ja Kalle, Kalle ja Mara – Monnarilta Mestareiksi

Jyväskylä Basketball Academyn historiankirjoihin itsensä lähteämättömästi painattaneet Miikka Marttinen ja Kalle Peltonen ovat siirtyneet jo tovi sitten vihreämmille laiduinmaille, kirkkaampien valojen alle ja isompiin ympyröihin, mutta tiedotusosasto haluaa ratsastaa herrojen hartioilla aina kun se vain mahdollista on.

Ja nythän se on, sillä mikään ei tarjoa samanlaista nostetta, kuin entiset pelaajat, jotka juhlivat KORISLIIGAN MESTARUUTTA. MORJESTA PÖYTÄÄN POJAT, MORJESTA PÖYTÄÄN.

Maistuuko, Mara? MAISTUUKO? Kuva: Ville Vuorinen

JBA:sta Uudenkaupungin Korihaiden haaviin uinut Mara veti kolme kautta kasvavilla minuuteilla, jatkuvasti isommilla heittomäärillä ja ennen kaikkea kookkaammilla saappailla. Tätä nykyä Marttisen saappaat ovat edelleen Pohitullin nurkassa, kun ei niille yksinkertaisesti löydy täyttäjää.

– Kaudet Korihaissa opetti kyllä todella paljon ja antoi omalla tavallaan hienon paikan kasvaa Korisliigan vauhtiin ja vaatimustasoon JBA:sta lähdön jälkeen. Vastuuta otettiin sit loppuaikoina melko paljon enemmän kuin alussa uskalsi toivoakaan, Mara muistelee.

– Ei se aina helppoa ollut kuten runkosarjasijoituksista näkyy, mutta kyllä siellä oli paljon hienoja hetkiä mukana myös. Korihaissa oli hieno paikka kasvaa pelaajana ja kehittää omaa peliä sellaiseksi, että se kestää vertailun sit pudotuspelimähinöissä myös.

Minuuttikäyrä kulki hienosti debyyttikauden 15:stä viimeisen kauden puolituntiseen, pistekeskiarvon noustessa myös kohisten neljästä, vakuuttaviin 11,4 lukemiin (vain niukasti alle viimeisen JBA-vuoden). Isoin juttu tamperelaislähtöisen monikäyttölaiturin pelissä oli kuitenkin siniviivalaukausten määrä sekä tarkkuus, kolmosten irroitusvauhdin kasvaessa yli puolen tusinan ottelua kohden ja osumatarkkuuden noustessa hurjaan 38,2 prosenttiin.

Tuo prosenttilukema, tottakai, lyötiin vielä paremmaksi Kauhajoella. Tottakai.

Oliko viime kausi pelkkää tasaista seilailua ja riemukulkua?

– No siis, Korihaiden vuosista tuli niitä valmiuksia tehdä valintoja kovissakin tilanteissa ja pelirohkeutta nyt ei oo ennenkään ainakaan kauhean vähän ollut, että ehkä nyt joutu vähän hillitsemään itseään ajoittain, Mara naurahtaa.

– Mutta, vaikka nyt joskus oliskin meinannu valinnat karata villimmän puoleiseksi, niin meidän pelaamisessa oli kuitenkin silleen selkeä rakenne ja tempo oli niin huikeen hyvä läpi kauden, että ei kauheasti joutunut missään vaiheessa esimerkiksi pakottamaan omia ratkaisuja. Pelattiin todella hienosti joukkueena.

Kuten kaikki jyväskyläläiset koripallotietäjät osasivat odottaa jo keväällä 2018 Maran pelatessa pakon sanelemana modernin koripallon trendien mukaisesti superpienen viisikon vitospaikkaa, puolusti mies tällä kaudella pudotuspeleissä esimerkiksi Petteri Koposta varsin kelvollisella menestyksellä.

– Mä nautin todella paljon meidän pelaamisen intensiteetistä ja vauhdista, erityisesti just puolustuspäässä. Otin sen haasteen kyllä kunnialla vastaan, että pääsi melkein joka ilta puolustamaan erilaisia pelaajia ja laittamaan painetta ylhäältä asti, Mara toteaa.

JBA:n vuosina kirkkaasti suurin kehitys Marttisella tapahtui siinä, kuinka paljon paremman urheilijan mies itsestään teki. Se työ on jatkunut luonnollisesti edelleen, mutta onko kreikkalaisen veistoksen näköinen mies vieläkään valmis?

– No ihan ei vielä olla. Lihasta ja kiloja pitäs ottaa enemmän kroppaan, että jaksaa vetää koko kauden läpi omalla maksimitasolla tässä meidän pelitavassa, Mara pyörittelee.

– Tavoitteena ois kuitenkin olla mahdollisimman monipuolinen puolustaja ihan europeleissä (Champions League) asti ja pystyä pelaamaan kontaktin läpi enemmän myös nelospaikan jätkiä vastaan.

Mikäs oli sit kaudessa parasta? Oliko se pytyn ekaa kertaa nostaminen vai sit vasta mestaruussaunan ylälauteilla Pantterin kanssa läyhääminen?

– No siis kirkkaasti kauden paras hetkihän koettiin pre-season matsissa Nokian Palloiluhallilla. Johdettiin BC Nokiaa vastaan ihan tuntuvasti, niiden tuore jenkkipointti oli just tullu maahan ja vähän jaloissa vissiin hapotti. Siinä kun se oli jokusen menetyks-

Mara, vattehel? Oo nyt ihan tosissas.

– Eikun joojoo. Siis, johdettiin joku kolkyt. Taas joku runi menossa meille, riistosta pallo koriin ja heti korin jälkeen Severi (Kaukiainen) vetää siihen vastustajan jenkkipointtiin aivan paidan sisälle ittensä totaalinen hullun kiilto silmissä.

Ja se oli kauden paras hetki?

– Kyllä. Hullu-Severiä ei voita mikään.

No kerro nyt jotain Kauhajoesta myös.

– Eihän missään oo samanlaista, oikeasti. Oranssi yleisömeri, jäätävä meininki ja se yhteisöllisyyden tunne mikä joukkueen ympärillä on, se on oikeasti ainutlaatuista, Mara (lähestulkoon) kyynelehtii.

– En ois jokunen vuosi sit uskonut, että joskus tulee vielä päivä, jolloin kirjoitan varmaan viisisataa nimmaria. En tiedä tarkkaa lukemaa, mutta mestaruusjuhlissa päästiin kyllä aika lähelle. Ei tollasia juttuja pääse kovin useasti, tai oikeastaan jotkut ei varmaan koskaan pääse kokemaan sitä mitä Kauhajoella sai tän kauden aikana fanien kanssa kokea.

Ja kauden ylivoimainen kohokohta oli silti…?

– Severi pre-season matsissa Nokian Palloiluhallissa. Sitä mä en unohda ikinä.

Rahaa? Rahaa. Kuva: Ville Vuorinen

Mites se toinen esimerkillinen yksilö? Jossain kutsuttu roskapöntöksi, mutta ennen kaikkea kyseessä on todella ällöttävä mies.

Vitsit sikseen.

Kalle ”Nukutaan ja mennään eteenpäin” Peltonen nousi viimeistään keväällä 2021 koko koripalloMAAILMAN tyyli-ikoniksi hyvän maun rajojen yli rivosti tanssineilla kahvaviiksillään, mutta ei muistella niitä sen enempää. Halukkaat löytävät ne kyllä interwebin syövereistä, mutta tämä on perheohjelma.

Pinnoja ja minuutteja tuli napsun verran ensimmäistä, koronan täydellisesti sekoittamaa Kauhajoen vuotta vähemmän, mutta kaikin muin tavoin kausi oli pelillisesti parhaimmillaan todella ehjää ja päivänvalon kestävää. Kalle teki töitä, varmasti myös välissä nukkui, ja meni silmämääräisesti jopa tuntuvasti eteenpäin kokonaisvaltaisena koripalloilijana.

– Peliajan kanssa taistelu oli tottakai haastavaa, mutta sitä se on näin kovassa joukkueessa varmasti aina, Kalle toteaa.

– Alkukaudesta ison pään rotaatio haki vähän muotoaan ja isot pojat opettelivat pelitavan hienompia yksityiskohtia, mutta keväälle käännyttäessä oli entistä vaikeampaa kairata ruutua rotaatiosta. Mutta, kuten sanoin, niin se pitääkin olla kun taistellaan Pantterista ja jätkät ympärillä on niin hyviä kuin meillä oli.

Mestaruuden makua se ei varmaan kauheasti laimenna kuitenkaan?

– No ei hemmetissä. Tottakai jokainen haluais olla varmaan aina mahdollisimman isossa roolissa, oli tilanne mikä tahansa, mutta kyllä mulle tärkeintä on, että joukkue voittaa. Näistä kahdesta vuodesta on jäänyt tosi hyvä fiilis kuitenkin ja pelaajana koen kehittyneeni huomattavasti, Kalle niputtaa.

Kallehan on siitä hieno herrasmies kentällä, että äärifiksun ja monipuolisen joukkuepelaajan repertuaarista löytyy myös ihan rehellisiä lyömäaseita, kuten salakavalan tarkka heitto. JBA:n viimeiset kolme kautta ja molemmat liigavuodet ovat antaneet viitteitä 35-40% kaarinakuttelijan potentiaalista, kunhan volyymia saadaan vaan ylöspäin.

– No se heitto on vähän sellainen, että kun se kulkee niin sehän kulkee. On ollut tällä kaudella vähän on/off toimintaa, pyritään kesän aikana löytämään se ON-asento ja jumittamaan se kytkin siihen, Kalle naulaa.

– Sit kun siihen saa kylkeen vähän treenattua sporttia ja lihasta lisää, niin pystyy valssaamaan isojen kavereiden kanssa entistä paremmin lähempänä koria ja toisessa päässä laittamaan vastustajaa erilaisiin ongelmiin vähän kauempana korista.

Ei nyt karata miettimään liian kauaksi tulevaa, kun toi mestaruusparaatikin on vasta saatu taustapeileihin. Aika Kauhajoella oli kentällä varsin positiivisen sävyinen, mutta ilmeisesti kentän ulkopuolella kokemus oli vähintäänkin yhtä ilahduttava.

– Kauhajoki on kyllä melkoinen paikka ja Karhu aivan ensiluokkainen organisaatio. Mutta niin, siis, ei taida toista samanlaista koripallopitäjää olla tässä maassa, Kalle hehkuttaa.

– Tottakai hienoja koriskaupunkeja löytyy ja katsomoissa on tosi monessa paikassa hieno fiilis, mutta on tässä sellainen ihan oma juttunsa. Se yhteisö ja tunneside mikä fanien kanssa muodostui erityisesti tän kevään aikana, se oli jotain todella erityistä.

Oliko Kallen kauden kohokohta myös pre-season matsi Nokialla?

– No ei helkkarissa. Anteeksi ranskani. Mara voi sanoa ihan mitä se haluaa, mutta kyllä se taitaa Marttisellekin olla toi ekan kuvan hetki, siinä oli aika pahuksen hyvä olla, Kalle tunnelmoi.

– Ja hei, kyllä mulle henkilökohtaisesti tää kausi oli jo voitto siinä kohtaa kun Maran soppari julkistettiin. Vuosi sen miehen kanssa samassa porukassa on omanlaisensa mestaruus jo itsessään.

Kauniisti sanottu, Kalle.

– Kyllä se pitkälti just noin oikeasti on. Kauden jatkuvana kohokohtana oli se, että sai pelata joukkueessa, joka oli täynnä todella hyviä ihmisiä. Jotkut osas jopa pelata koristakin vähän, Kalle veistelee.

– Ja, no. Oli se aika makee hetki nostella Pantteria kotiyleisön edessä.

JBA Gradia EYBL-lopputurnauksen viidennelle sijalle!

Viikonloppuna Tallinnassa pelatussa European Youth Basketball League -sarjan lopputurnauksessa JBA Gradian pojat sijoittuivat viidenneksi, nuorten urheilijan alkujen kerättyä jälleen kullan arvoista kokemusta kansainvälisistä peleistä. Kymmenen joukkueen lopputurnauksessa JBA Gradia jäi voiton päähän mitalipeleistä, mutta päätti turnauksen komeaan 86-41 (42-21) -voittoon latvialaisesta VEF BA Valkasta.

– Turnaus antoi jälleen todella arvokasta oppia siitä, millä nopeudella ja kovuudella kansainvälisissä peleissä mennään korille aina kun mahdollisuus eteen tulee, päävalmentaja Toni Nyman toteaa.

– Kollektiivina ja erityisesti hyökkäyspäässä taktisella puolella kestämme vertailun kyllä turnauksen kovimpiinkin joukkueisiin, mutta ”yksi vastaan yksi” -tilanteissa saimme hyvän muistutuksen siitä, millä urheilullisuudella ja päättäväisyydellä näitä pelejä pelataan.

Turnauksen avauspäivänä JBA Gradia otti makean voiton kun virolainen Keila BS kaatui reilun kymmenen pisteen erolla. Perjantain toisessa ottelussa haaste oli kuitenkin muutamaa pykälää kovempi, kun niin ikään virolainen TalTech BS eteni mitalipeleihin JBA:n kaaduttua kovan taistelun jälkeen numeroin 54-69 (32-38).

Kaikissa turnauksen kolmessa ottelussa JBA Gradia onnistui olemaan tarkempi kolmen pisteen kaaren takaa, mutta erityisesti perjantain TalTech -ottelussa rimalle pääseminen ja urheilullisuuden hyödyntäminen osoittautui haasteeksi kovan luokan joukkuetta vastaan.

– Se oli ehkä tämän turnauksen tärkein oppi meille. Olemme todella hyviä heittäjiä, mutta onnistuminen ja voitosta kamppailu ei voi nojata pelkästään siihen yhteen pelaamisen osa-alueeseen, Nyman niputtaa.

– Sen voi jo nyt sanoa, että kesän harjoitteluun saimme tästä todella paljon ajatuksia ja kipinää. Ensi kaudella ollaan vielä piirun verran valmiimpia näihin peleihin.

U20 sarjassa pelannut JBA Gradia oli lopputurnauksen nuorimpia joukkueita, mikä itsessään antaa herkulliset lähtökohdat ensi kauden sarjaa varten.

– Meiltä vanhenee yli vain kaksi pelaajaa, joten siinäkin mielessä tilanne on todella hyvä. Innolla odotetaan ensi kauden turnauksia ja mahdollisuutta päästä mittaamaan taas omaa kehitystämme tällä tasolla, Nyman hehkuttaa.

Lopputurnauksen mitalikolmikko oli täysin virolainen, BS Tartu Universityn kaataessa finaalissa Audentesin ja JBA Gradian mitalipeleistä tiputtaneen TalTechin kerätessä pronssimitalit itselleen.

JBA Gradia EYBL-lopputurnauksessa Tallinnassa

JBA Gradian poikien joukkue on kauden 2021/22 aikana pelannut kansainvälistä European Youth Basketball League -sarjaa, joka sisältää kolme turnausta ”runkosarjaa” ja lopputurnauksen, johon pojat pelasivat itsensä hienosti voittosuhteella 11-4. Perjantaina alkavan lopputurnauksen mitalipeleihin joukkue selviää voittamalla kaksi ensimmäistä otteluaan, mutta kävi miten kävi, vähintään kolme kovaa kansainvälistä ottelua on jälleen tarjolla viikonlopun aikana.

– Parastahan näissä turnauksissa on se, että pelaajat pääsevät mittaamaan omaa tasoaan ikäluokkansa kansainvälistä kilpailua vastaan, JBA Gradian poikien päävalmentaja Toni Nyman toteaa.

– Koska pelaamme U20-ikäluokassa, monet nuorista pelaavat itseasiassa selkeästikin vanhempia pelaajia vastaan. Kontrastina esimerkiksi 1-Divisioona B:n otteluille, nämä ovat todella hyviä tapahtumia kehittymiseen ja oppimiseen.

Sarjan tasoa kuvaa paljon se, että osassa joukkueista pelaa pelaajia, jotka saavat vastuuta myös kovatasoisessa aikuisten Latvia-Viro sarjassa, jossa nimensä mukaisesti pelaavat Latvian ja Viron parhaat joukkueet. Kovan luokan yksilöt yhdistettynä kansainvälisille peleille ominaisella pelikovuuden ja tempon värittämällä pelityylillä on yhtälö, johon on varmasti helppo syttyä niin pelaajana kuin valmentajana.

– Peli on pääasiassa todella suoraviivaista ja nopeaa. Käytännössä kaikki joukkueet ovat todella urheilullisia ja laittavat puolustuksen todella koville, mikäli ei olla riittävän aloitteellisia ja valmiina kamppailemaan ihan koko ajan, Nyman huomauttaa.

– Nämä ovat niitä pelejä ja sellaista koripalloa, jonka parissa nuorten olisi hyvä päästä kilpailemaan mahdollisimman paljon. Jos haluamme valmistaa pelaajia koripalloammattilaisuuteen ja mahdollisesti kansainväliseen uraan ja maajoukkuepeleihin, tämä on se peliympäristö mikä erityisesti antaa eväitä siihen kehitykseen.

Lopputurnaukseen JBA Gradia lähtee odottavaisin tunnelmin, sillä aikaisemmissa turnauksissa joukkue on kärsinyt tappiot vain välieriin jo valmiiksi tiensä selvittäneille Audentesille ja Tartu Universitylle. Perjantain avausottelussa vastaan asettuu virolainen Keila BS ja perjantain toisen ottelun aikataulu selviää avauskoitoksen jälkeen. Ja, kuten todettua, kahdella voitolla aukeaa tie lopputurnauksen mitalipeleihin.

– Ensimmäisestä EYBL-kaudesta on jäänyt ehdottomasti positiivinen kuva ja tämä on ollut kaikin puolin onnistunut kokeilu jota jatkamme varmasti tulevaisuudessa. Kansainvälistymisen on toiminnassamme erittäin tärkeää ja jo nyt olemme saaneet verkostoiduttua hienosti. Hyvää palautetta toiminnastamme ja tiedusteluita opiskelun ja harjoittelun yhdistämisestä Gradiassa on tullut muiden seurojen valmentajilta ja taustahenkilöiltä joka tapahtumassa, Nyman iloitsee.

Perjantain avausottelu Keila BS:ää vastaan pelataan kello 10:30. Turnauksen jatko-ohjelmasta tiedotamme, kun se viikonlopun edetessä selviää.

Kaikki ottelut katsottavissa livenä täällä.

JBA Kevätseminaari 26.4.2022

JBA:n Kevätseminaari 2022 purkissa, ota mukava asento ja nauti nauhoitteena!

Milloin? Tiistaina 26.4. klo 18:30-20:00

Missä? Teamsissa, ilmoittaudu mukaan TÄÄLLÄ  Su 24.4. mennessä

Kenelle? Pelaajille, valmentajille, vanhemmille ja kaikille asiasta kiinnostuneille!

Hinta? Seminaari on osallistujille ilmainen

Nuoret koripalloilijat – millä eväillä maailmalle?

Miten nuoren pelaajan kannattaa harjoitella jotta on mahdollista päästä mittamaan oma potentiaalinsa pelaajana ja ihmisenä? Mistä urheilun kautta opituista taidoista on ollut eniten hyötyä uralla ja elämässä?

Seminaarissa ajatuksiansa aiheesta avaavat Ranskan pääsarjassa valmentava Susijengin tuleva päävalmentaja Lassi Tuovi, huikean uran tehnyt ja edelleen Korisliigan tähtipelaajiin kuuluva Taru Tuukkanen, HoNsU-kasvatti Lauri Markkanen sekä 65 aikuisten maaottelua pelannut urheilupsykologi Dionne Pounds.

Tilaisuuden juontaa MTV3 Tulosruudusta tuttu Toni Immonen.

Seminaarin tarjoaa Jyväskylä Basketball Academy yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa.

Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!

Weikot aloittaa taistelun sarjapaikasta

No kyllähän se vaan maistuu! Pudotuspelit kuin pudotuspelit, niin kyyyyyyyllähän se sytyttää ihan eri tavalla, kun jäljellä olevien pelien lukumäärä on ennalta rajattu ja lähitulevaisuus riippuu vain ja ainoastaan otteluiden voittajista.

Kokemukset kehittävät ja parhaan tulostason ulosmittaaminen on taito, jota pitää myös opetella. Siinä mielessä suuri kuva ei Jyväskylän Weikkojen ja Kataja Basket Talentsin kohdalla muutu, mutta jos kerran kauden aikana sopii luistaa arvomaailmasta ja lyödä tulokset prosessin edelle, se on nyt.

Putoamispuolivälierien (näille on oikeasti pakko keksiä parempi virallinen nimitys) ytimessä on tuttu pudotuspelisapluuna, vain käänteisessä järjestyksessä. Paras kolmesta -systeemillä haetaan sarjanhäviäjä, joka jatkaa putoamisvälieriin (JOKA ON VIIMEINEN SARJA. MITEN VOI VÄLIERÄ OLLA VIIMEINEN SARJA VOI JEESUS) toisen putoamispuolivälieräsarjan (…….) häviäjää vastaan.

Eli, ensimmäinen kahteen voittoon säilyy sarjassa. Kaksi tappiota, taistelu sarjapaikasta jatkuu putoamisfin- eikun putoamisvälierissä. Putoamisvälierien häviäjä jatkaa putoamisfinaa- eikun putoaa ylimpään alueelliseen kakkosdivariin.

Putoamisfinaali pelataan sit varmaan jossain eeppisessä galaksien välisessä turnajaisessa, jossa kaikki maailman huonoimmat asioille annetut nimet lyödään yhteen kaavioon ja siellä sitten sijoilta 11 ja 947 kaivetaan ”öyskäri” ja ”masuasukki” toisiaan vastaan ja jos niille jaetut anonyymit Twitter-äänestyksen äänet jakautuvat prosenttiluvuin 43-57 kumpaan tahansa suuntaan, siirtyy voittanut nimi ”putoamisfinaaliin”, joka paljastuu yllätyspyllätyksenä Putous-sarjan Harjakaisen runonlausuntaesitykseksi ja siellä sitten esiripun alas valahtamishetkellä voittanut nimi paljastuu Harjakaisen mahasta bensalla maalattuna, liekehtivänä mahatifona.

Uskoisin, että jotenkin vastaavanlaista ajatushautomoa on käytetty ”putoamisvälierien” keksimisprosessissa.

Nooo, mutta, ei anneta sen häiritä.

Milläs kokoonpanolla Wesselit tänään pelaavat? Huhupuheiden mukaan ”Virtaharju ja pojat”. Joka käsittää ainoastaan noin 97 potentiaalista nimeä, koska noita ÄIJJIÄ JA MIÄHIÄ on suhteessa poitsuihin aika vähän. Ainakaan pelikuntoisia.

Sanotaan, että se on Ville Virtaharju, pari tyyppiä jotka on kelvottomia pingiksessä ja loput arvotaan hatusta. Ei sillä mitään väliä ole, koska Coach Toni Nyman on tässä kohtaa kautta tottunut siihen, että lay-up jonosta saa ensimmäiset haistelut siitä, keitä on ehdolla viisikkoon minäkin pelipäivänä. Mies on mukautumisen ja jaloillaan ajattelun mestari, joten ongelmaa tästä ei saada syntymään. Tarvittaessa lyödään toteemipaikka ekaksi jaksoksi ja tehdään scoutti omista sekä vastustajan pelaajista ekan kympin aikana ja toisella jaksolla on jo täysin orientoiduttu muuttuvan labyrintin mutkiin.

VIRTAHARJU, TÄNÄÄN LYÖDÄÄN SIT VASARAA TONTTIIN, EIKÖ?

Kataja Basket Talents kuvastaa erinomaisesti joukkuetta, mutta myös ikinuorta ja alati kehittyvää Head Coach, Shamaani Marko Tuonosta. Mano vetää niin innokkaalla ja korkeaoktaanisella otteella sivurajalla, että välillä unohtuu miehen olevan jo ainakin 35-vuotias.

Ja Mano, vanha Weikko-ikoni! (Kiitos Ilkka Hyppönen)

Tässä ottelusarjassa on historian lehtien havinaa niin, että korvakäytävät humisee. Odotamme kansainvälisen median tarttuvan jutun varteen viimeistään viikonloppuna.

Veikka ”The First One” Mervola on kevään korvilla asetellut johtajan viittaa harteilleen, eikä se näytä lainkaan huonolta herran päällä. Veljensä Valtterin lailla palloskriinipelaamisen nyansseilla leikittelevä takapelaaja päätti runkosarjan maaliskuussa 6 ja 8 syötön iltapuhteisiin Panttereita ja sarjan kärkipäässä majailevaa Kipinää vastaan, joten oletettavaa on, että JyWen puolustuksen venymiskykyä tullaan testaamaan toden teolla.

Eemil ”hetkinen mikä se sukunimi oli” Tuononen lyö palloa ilmaan ihailtavalla itseluottamuksella, mutta mikäs siinä on irrotellessa kun kauden parin ekan matsin jälkeen prosentti on ollut väkivahvoissa. Kolmas mielenkiintoinen takakentän lupaus on 2005-syntynyt Kalle Kuivalainen, jolta löytyy pelaamisestaan sopiva ripaus korintekouhkaa, mutta vähintään tasapainottava määrä pelintekovalmiutta. Mikäli nuorukaisen varteen löytyy jostain sentti tai muutama lisää, löytyy tulevaisuuden pelikentän B-Divaria kirkkaammista valoista. Tai siis, no, varmaan Talents pelaa isojen poikien Katajan kanssa samojen valojen alla aika monesti. Ettei se nyt sikäli sillai isosti muutu.

Isossa päässä 201-senttinen Miika Smolander saa hienon tanssiparin Virtaharjusta. Kumpi voittaa levypallomähinät? Kuinka hyvin Smolander saa liipasinherkän Virtaharjun kaaripelaamista häirittyä? Monta kysymystä, tarkalleen ottaen kaksi, mutta niin vähän vastauksia.

MUTTA, MITÄ TEKEE JOHANNES LASAROFF!? IKINUORI RIKU HEINONEN!? Todella epäreilua, että tässä on potentiaalisesti kaksi ihan aikuista ihmistä laittamassa nauhoja kireälle ja tuomassa ripauksen nostalgian tuulia. Ikuisesti muistan, kun vanhalle Twitter-tililleni laitoin jostain A-poikien SM-karsintaturnauksesta huomion ”sähäkästä Katajan junnusta” väärällä nimellä, koska Lasaroffin pelipaita oli jotain ihan muuta kuin miehen oikea nimi. Good times. Heinonen, gaaddääm SM-kultamitalisti, kaksi reissua liigajengin kanssa ja nyt taas, heti perään 7 vuoden tauon jälkeen kilpakoripallon maailmassa.

Kyllä kevät vaan on taianomaista aikaa!

Tänään lähtee! Monnari! JyWe – Kataja Talents! Toinen matsi on sit joskus ja mahdollinen kolmas on myöhemmin. Ennakoidaan, kun ennakoinnin aika on. PUTOAMISPUOLIVÄLIERÄT! NIIN KUIN AINA ENNENKIN! VAMOSSSS!

Divari-A:n PLAY-OFF MEGA-SUPER SHOWDOWN PART 1! – Kamppailu Tsadin herruudesta ja nuoret kohokkaat Ritarien riesana.

Emme myönnä, että Divari-A:n pudotuspelien otteluohjelma olisi yllättänyt autoilijat tai tiedotusportaan. Ei sillä, että se myöskään valtavasti myöntämistä vaatisi kun ensimmäinen pudotuspelipätkä tulee yhden sarjan jo alettua. Savuava ase jne.

ALKOIPAHAN VAAN AIKA NOPEAAN, EI MEILLÄ MUUTA.

Avataan sillä sarjalla, joka on vielä korkkaamatta.

#1 Torpan Pojat (Uuno. Uuno on numero yksi. 19-3) vs. #8 HNMKY (9-13)

Kyllä se nyt vaan niin on, että vaikka koripallo on koko Suomen kansallislaji, sytyttää täällä skutsistanissa asti Helsingin Herrojen pudotuspelikädenvääntö. Töölön Kisahalli ja Helsingin Urheilutalo hönkivät asbestin ja hengitystievaurioilta maistuvan tunnelman lisäksi mittaamattoman määrän urheilukulttuuria ja historiaa, eikä maukkaampia areenoita voi yhdelle pudotuspelisarjalle toivoa.

ToPo tuntuu jenginä välillä epäreilulta. Kokemusta, osaamista, ymmärrystä, intohimoa, aistikkuutta ja taiteellista silmää on enemmän kuin muilla pudotuspelijoukkueilla yhteensä. Olemme tehneet taustatyömme huolella, uskokaa meihin. Tästä puuttuisi enää, että Juuso Kauppinen syöksyy pudotuspeliavauksessa Kisiksen uumenista parketille ratkaisuhetkillä kuin Rey Mysterio konsanaan!

Kauppisen ”running mate” Miki ”Riki Sorsan veli!?” Kuusisto on kuitenkin edelleen täällä, eikä välttämättä poistu Divarin keskikirkkaista valoista ikinä. Ja mikäs tuossa on dominoidessa, kun Syrjäsen pelikirja tarjoaa tasapainoiseen ateriakokonaisuuteen hyvän määrän tilaa, aikaa ja oikea-aikaisesti tutkalle ilmaantuvia syöttövalintoja. Kuusisto on yksi niistä HAUSKOISTA pelaajista vastustajan näkökulmasta, joista aina kopissa jauhetaan samat sävelet.

”Joo anna tilaa vaan, ei se heitä kuitenkaan. Sit sil ei oo enää paikkoja ajaa eikä samoja syöttökulmia. Ei sillä sit oo mitään.”

Sit taas katsotaan matsin jälkeen tilastolakanaa, josta löytyy 11 syöttöä, 8 levypalloa ja muutama ujutettu setappi puhtaasta uhmakkuudesta. Ja joku +92 plusmiinuksessa. Arvostakaa Miki Kuusistoa.

Caleb Richey ja Tommy Hamilton tuovat todella mausteisen lisän ToPon vahvaan kotimaiseen runkoon. Richey ei mene perus skoraajajenkin muottiin vaan on valmis myös pelaamaan korista just sillä tavalla, kuin ToPon hyvin öljytyssä koneistossa tarvis on. Selkeä lisäarvo löytyy kuitenkin potentiaalisesta paikaltaanlähtönopeudesta, MITÄ EI KYLLÄ KUUSISTOLTA LÖYTYNYTKÄÄN RIITTÄVÄSTI. ToPo, teidän takakenttä on todella ärsyttävän hyvä, eikä vielä ole edes puhuttu siitä yhdestä mestarista.

Hamiltonin mauste on se, että mies on noin 250-senttinen ihmisvuori, joka on riittävällä kineettisellä energialla ladattuna niinsanottu pysäyttämätön luonnonvoima ja se on sit Herran hallussa (höhö), että kuka HNMKY:n pelaajista yltyy Daavidiksi Goljatin edessä ja lyö kroppaa likoon kun Hamilton laittaa mylvintäkintaat käteen ja alkaa niittämään riman lähellä. Salainen ase, joka ei ole kovinkaan salainen. Siis ei hemmetti se on iso mies.

Salaisista aseista tuli mieleen, että yksi salainen agentti vetelee ToPon riveissä edelleen. Niin kauan kun Eero Sahlbergin siluetti komistaa ToPon joukkuekuvaa, odotan ikuisesti myös Juuso Kauppisen luimuilevan lähimmän kulman takana. ToPo-IKONI on siitä mielenkiintoinen koripalloilija, että pystyy skoraamaan kevyesti kaksinumeroisille keskiarvoille ilman, että käy kaaren sisäpuolella tekemässä muuta, kuin lataamassa vauhtia heitolle juoksemiseen.

Silminnäkijähavaintoja ei ole kahden pisteen koreista, joten oletamme ”kakkosten” olevan vain sukat viivalla ammuttuja kolmosia. Aiheuttanut varmasti allergisia reaktioita. Sahlberg taistelee yhdessä Topi Halmeen kanssa Divarin ”MITEN SE ********* ON VAPAANA!?” -palkinnosta, joka jaetaan pelaajalle, jonka kohdalla vastustajan valmentaja on useimmin kiroillut, että, miten, jummijammi, se on kattavasta scouttipaperinipusta huolimatta, SILTI, KYKENEVÄINEN SAAMAAN KYYNÄRPÄÄN SUORAKSI KAAREN TAKAA?

Ja sit on Eldar ”En suostu katsomaan syöttöni kohdetta päin” Skamo.

Jos saisin toivoa yhtä matchuppia HNMKY:n puolelta, se olisi Emil Skytän nuoret pohkeet vs. Skamo. Skamohan luo väkisin jokaisessa pelaamassaan pudotuspelisarjassa välittömän matchup-ongelman kentälle astellessaan, mutta tässä olisi maustetta ja räjähdyspotentiaalia kaikkiin ilmansuuntiin. Young Legs vs. Old Patience. Skamo kouluttaa pienempiään postissa ja leikittelee nopeudellaan isompien pelaajien ohi kaarelta, joten on HNMKY:n valinta mikä tahansa, ei ongelmatonta ratkaisua löydy.

Skamolla on, kuin Damonilla taannoin Korisliigan pressipapereissa, pelipaikkana ”Se mitä Jussi tarvii”.

Mites HNMKY sitten? Miten vastata Divarin monipuolisimpaan ja tehokkaimpaan hyökkäykseen, joka löytää aina, eikä tyydy ikinä muuhun kuin parhaaseen mahdolliseen heitonvalintaan?

No, ainakin jalkoja löytyy haastamaan Kuusiston ja Richeyn takakenttää. Samuli Mäkelä ja Erik Waxlax ovat Divari-A pelien määrässä kokeneinta konkareita, eivätkä kumpainenkaan häviä pätkän vertaa suoranopeudessa ToPon kaksikolle. Mikäli Mäkelä ja Waxlax onnistuvat navigoimaan tiensä ToPon zettien skriinitilanteiden läpi onnistuneesti, aukeaa HNMKY:lle uskottava mahdollisuus saada ToPon hyökkäys yskähtelemään. Mikäli joukkue tuossa onnistuu, voi matsin jälkeinen ”HOS” kajahtaa ilmoille yllättävänkin iloisin sävelin, sillä puhtaasti ”yksi vastaan yksi” tilanteiden puolustajina molemmat ovat vähintäänkin kyvykkäitä ja pystyvät lyömään ToPon pallotaitureille haastetta riittämiin.

Coach Timo Saukkolan eroottisia vivahteita huokuva koripallopelikirja sisältää sivistyneitä, koriksen kehityksen aallonharjalta roiskuvia nyansseja, joilla nuori ryhmä saa vastustajansa parhaimmillaan todellisiin pulmatilanteisiin pallon molemmin puolin. Löytyy erilaisia työkaluja palloskriinipuolustukseen, löytyy tuttujen settipelien sisältä kikkoja vastustajan pahaa-aavistamattomien puolustajien päiden menoksi ja löytyy staffi, jossa on pelkkiä radioääniä ja TV-kasvoja.

Takakentän kaksikon lisäksi HNMKY:ltä löytyy yllätysvalmiita etukentän welmuja Roni Vuoren ja Henri ”KAAPELIT” Mennanderin muodossa, jotka tuovat erityisesti puolustusriman äärelle tukalaa tilan tunteen puutetta.

Välimallin miehistä vaarallisin on kiistatta Santeri ”GET BUCKETS” Makkonen. Tarkempi kaaren takaa kuin sen sisäpuolelta ja heitto, jonka saa ilmeisesti irti ihan milloin vain ja mistä vain. Kauden mykistävin suoritus, ehkä koko Divarissa, on miehen 11/23 iltapuhde bonuskaaren takaa Pyrinnön (silloisen muodon) vieraana. Miten hyvin Waxlax-Mäkelä kaksikko ja HNMKY:n kansainvälisen luokan staffi saa Makkosta vauhtiin, siinä on yksi potentiaalinen jokerikortti koko sarjan kannalta.

JA AINA ON LEEVI-MATIAS TAIMELA! Back in business. Joskus taidolla, joskus tuurilla, aina tyylillä.

Edellinen joukkueiden kohtaaminen päättyi ToPon 97-89 kotivoittoon. Miten Kisiksen korit kohtelevat joukkueita? Kello 19, joko paikan päälle tai Ruutu+ ääreen, sillä se selviää.

#4 Kristika (14-8) vs. #5 HBA (13-9)

Mitäs meiltä täältä löytyy? Ai, alkanut pudotuspelisarja? Eeeeeei ole mahdollista, kyllä nyt ammattipiireissä oltais isolla äänitorvella toitotettu, että pelit alkaa. Ei olis koronakaranteenissa kotona olevilta laji-ihmisiltä vahingossakaan ohi pudotuspelikamppailu, vaikka olis yrittänyt pysyä uutispimennossa.

Käsi ylös, oma moka, katsotaan jälkilähetyksenä.

Molemmat jengit pitivät tahtipuikkoa hallussaan avauspuolikkaalla, mutta isommat swingit jätettiin puoliajan isolle tauolle ja loppuratkaisu veivattiin enemmän tai vähemmän tasatyönnöin maaliviivalle. Pitkä tarina lyhyesti:

Kristika johti ottelua tasaisen vapariköydenvedon ja Johan Kotavuon kolmosen jälkeen kahdella pisteellä viimeiselle kymmensekuntiselle mennessä. Aikalisältä Juha ”Juha” Sten piirsi skriinihärvelin, josta HBA sai isoa ilmaan, mutta valitettavasti vain rautoihin asti MUTTA EI SE MITÄÄN, KOSKA KANSAINVÄLISEN SKRIININ TEHNYT OKKU FEDERIKO SINGAHTI PAIKALLE JA SIIVOSI ROSKAT PÖNTTÖÖN JA MATSI TASOIHIN!

Ville ”Hännisen Ville” Hänninen koitti vielä jekuttaa Kristikan varsinaisen peliajan lopussa aikalisän jälkeen hupenevilla sekunnin kymmenyksillä voittoon kolmosella tai vapareilla. Tuloksetta. Ei syönyt.

Jatkoajan kuva oli kenties odotetunlainen ainakin alkutahtien osalta. HBA:n ykkönen pisteissä, levyissä, syötöissä ja viekkaissa hymyissä, Miro Little, hallitsi kenttätapahtumia vieraiden osalta joka puolella parkettia ja Mikael Aallon fyysinen, jopa ritarillinen preesens piti vaakaa tasapainossa.

Yksi valonnopeudella tehty suunnanmuutos, Little vapariviivalle ja Aallolle viides virhe, vaakakupit epätasapainoon ja HBA karkasi onnistuminen (ja Kristikan ohilaukaus) kerrallaan kohti maaliviivaa, turkulaiset takatukassaan. Kenties jopa odottamattoman kypsä loppuhetkien pelaaminen HBA:lta piti Kristikan kiriaikeet aisoissa, eikä edes loppusekuntien lipsahdus menetyksen muodossa antanut isännille enää sisärataa.

Urheilumetaforien jälkeen, HBA +6. Todella kova THE BIG STEAL nuorelta ryhmältä.

Ottelusarjan iso kuva ei muuttunut avauspelin jälkeen hirveästi. Kristika on hienoinen ennakkosuosikki paperilla, mutta HBA:n alati kehittyvät urheilijanuoret lyövät kyllä puolustuksellaan parhaimmillaan niin isoja kierroslukemia koneeseen, että jopa Teemu Sulosen quick releasen täytyy olla välillä way super too quick, jotta pallon saa kaarelta rimalle asti. Hänninen-Little on avauskierroksen kutkuttavin takapelaajien matchup ja tarjosi jo (toivottavasti) kolmieräisen ottelun avauserässä hienoja hetkiä. Jatkoajan Littlen avauskori ja muutama tovi myöhemmin nuorukaisen hyökkääjänvirheen kalastus Hänniselle – Pistäkää tätä suoraan suoniini.

Toista ottelua Kristika ei lauo 18% tarkkuudella siniviivalta (Hänninen 2/11, Sulonen 3/11, no way) ja Mikael Aallolla on vielä yksi kokonainen vaihde, joka lyödä sisään. Iso mies runnoi tilastoliuskalle 23/14, mutta yski 5 menetystä, ollen toki silti plusmiinustilastoissa plussalla kolmen pisteen verran. Mikäli Aalto pysyy parketilla sen verran kuin head coach Juha Ruohonen toivoo, on Kristika edelleen todella vahvoilla.

Hats off, HBA! Todella kova niisto heti kärkeen, eikä tätä puheista huolimatta voida pitää minään jättiyllätyksenä. Vaikka Little yksilöistä nouseekin kirkkaimmin esille, oli esitys erityisesti puolustuspäässä kollektiivin tuotos. Joskin, hemmetinmoisia urheilijayksilöitä sisältävän kollektiivin. Kollektiivin kuitenkin.

Erityismaininta Okku Federikolle, joka oli erityisesti ottelun ratkaisuhetkillä todella isossa roolissa. Tasoituskori varsinaisella peliajalla, mutta päälle esimerkiksi jatkoajalla Kotavuon kolmosen torjuminen kun ottelun voittajaa ratkottiin.

Eikaissiinä!

HBA juoksuttaa hienolla tilankäytöllä ja vauhdilla hyökkäystään, jotka useimmiten päätyvät pikänrolliin Littlen ja hienosti rullaustekniikat haltuun ottaneiden isojen kesken. Kristikan talenttimäärä Aallon ympärillä on edelleen todella jäätävä ja esimerkiksi Anton Kankaanpää saattaa yksinään kääntää ottelusarjan turkulaisille, mikäli sille päälle intoutuu.

LET’S GOOOO! SEURAAVA MATSI….ensi tiistaina?

Vattehel.

No, sillon sit. Toivottavasti kukaan ei unohda, että tätä sarjaa pelataan.

  • Jyväskylä Basketball Academy
  • HoNsu
  • Säynätsalon Riento
  • JyWe
  • Laukaan Urheilijat
  • Muuramen Urheilijat
Osta lippuja