Author: JBA

Se on täällä taas! Korispallokausi on jo kierrepotkittu käyntiin käytännössä kaikissa muissa universumeissa, mutta parhaat on jätetty viimeiseksi. JBA:n miehet, nuo rintakarvansa aerodynamiikan nimissä ajelevat molekyylitäydellisyyden ilmentymät, aloittavat taipaleensa Divari-A:ssa TÄNÄÄN, PERJANTAINA, TÄNÄ PERJANTAINA Gradia D:n saunan lauteilla.

Alkusyksyn kuumin divarikartan korkeuskäyrillä kimpoileva kysymys kaikuu: Onko Jeban herrasmieslauma iskus-AI onKÖ ISKUSSA!?

”Älkää kysykö kysymyksiä, mihin ette ole valmiita saamaan vastauksia.” – Tommi Luojus, Semi Saaren kysyessä, onko villieläin häkissä.

JBA:n kokoonpano on tasamittaistunut keväästä, tuntuvasti vaikeuttaen silminnäkijähavaintojen antamista rikospaikkatutkimuksen aikana.

”Sillä oli JBA:n paita ja se kantoi kassakaappia hauiskääntö-otteella. Se oli jotain, ehkä 185-195 senttiä pitkä. Vaikea sanoa, kun Nykäsen muistopatsaan Sarajevo-teksti heijasti uuden pesäpallocolosseumin valoja silmiini. Tupamäen Tusinasta se kuitenkin oli.”

”Muuten tämä olisi mahdoton tehtävä, koska pahamaineisesta Tupamäen Tusinasta löytyy ensinnäkin yli kaksitoista pelaajaa ja lempinimi on mennyt jo siinä vaiheessa kenguruiksi, mutta erityisesti siksi, että ne on silmämääräisesti Lauri ”Aikuinen Mies” Jänttiä, Markus ”MUILUTTAA” Muilua ja Roope ”Itkee Syödessään Siipiä” Filtnessiä lukuunottamatta kaikki ”jotain satakasiviis viiva sataysiviis”. Yhden paljastavan seikan onneksi huomasit.”

”Sarajevo?”

”Fäking idiöt. Ei. Se oli hauiskääntö. Se oli Jaakko Tiittanen.”

Koherenttina kohinana jatketaan siitä faktasta, että täysin uusikin kasvo ryhmästä löytyy Juuso Salmen miesmalli-poskipäiden muodossa. Äänekosken koripallomyllyn tuotos käytti uuden moottoritiepätkän tuomaa mahdollisuutta ja kuljetti koripallotalenttinsa Gradian nurkkakaappiin talteen. Pelintekijäwelho on jo ehtinyt ihastuttamaan kotiyleisöä ja vihastuttamaan vastustajan takapelaajia harjoitusotteluissa, eikä vauhti varmasti tule taantumaan kumpaankaan suuntaan tosipelien alkaessa.

Puhtaampien takapelaajien joukossa Salmen lisäksi vastustajien puolustuksille irrationaalisia pelkotiloja tarjoavat Elmeri ”The Question” Abbey, Eino ”The Ankle Collector” Montin ja Kalle ”Moi mä oon Kalle” Koivunen. Yksi löylyttää ylälauteilta, yksi tiputtelee suoraan kivien päälle ja yksi jättää aina oven auki ja LÄMPÖ KARKAA. Jokainen saa pohtia tahoillaan, että kuka on kuka.

Sitten meiltä löytyy, kukas muukaan kuin koripalloparkettien Xabi Alonso, pallopelieleganssin henkilöitymä, Tuomas ”Matkanjohtaja” Flinck. Ainoa mies koripallomaailmassa, joka pelaa vain ja ainoastaan positiivisissa peliasennoissa ja positiivisella mielen maisemalla. Ujuttaa tälläkin kaudella donkkispoteilta 1-2 laittoman ilmaiselta näyttävää mukia per ottelu.

Laituri-osasto näyttää siltä, että Aake Kallialan piisamiystävätkin herkistyisivät.

Jos viittaus meni ohi, seuratkaa aikaanne ja käykää joskus intter webissä.

Samasta tuhatvuotisesta sypressikasvien heimoon kuuluvasta kalifornianpunapuusta veistetyt Oliver ”Vipunosto-olkapäät” Kandén ja Panu ”Boy Wonder” Blomgren ovat siitä ikävä kaksikko koripallokentällä, että kukaan ei pysty hyökkäämään niitä vastaan edes vähää alusta ennen kuin tulee tosi paha mieli. Entistä ikävämmäksi tilanteen tekee se tosifakta, että toisessa päässä parkettia on jatkuva uhka siitä, että joko kaarelta sataa jölssiä niskaan tai jompikumpi päättää painaa niskaskriinistä alley-oopista riman alas.

Tiitus ”Tiitus” Kuukkasen liikkuminen on edelleen rakkauden syksynä 2022 niin epäreilun kevyen näköistä, että kirjoittajalta pääsee melkein kyynel jo pelkästä ajatuksesta. Ajatuksen lailla kentällä liitävä Tiitus on koripallokokemuksen puolesta senioriosastoa joukkueessa ja se näkyy ennen kaikkea kasvavana näätimisenä. Se on hyvä. Hyvä Tiitus. Aina voi vähän näätiä. Nääditään vähän, ja vähän lisää.

Aku-Petteri ”Peku-Atteri” Kuusinen on vihdoin saanut vetää terveenä ja teräksisenä kesän ja syksyn, ja voi pojat ja tyttäret, se näkyy. Nuorimies on kävelevä henkilökohtainen 7-0 pistejuoksu, joka vain odottaa purkautumistaan hetkenä minä hyvänsä.

Tommi ”Läntinen” Luojuksesta oli jo maininta. Mitä sitten. Voiko sulkea häkkiin? Fysiikan lakien ja taiteen sääntöjen mukaan, ei voi. Tommin pitäminen kentällä yli 20 minuuttia koripallo-ottelussa pidetään YK:n Ihmisoikeusneuvostossa hyvän maun vastaisena tekona ja erään jäsenmaan edustajan mukaan ”ihan h******n epäreilua”.

Kevään ryhmästä maailmalle on lähtenyt muutamakin yksilö, mutta nostetaan hattu erityisesti pidempään mukana olleille ydinhenkilöille.

Kolme vuotta toiminnan keskiössä ollut Pyry Kantomaa dominoi ajattoman tyylikkäällä otteellaan opiskeluympyröitä Tampereella ja palloskriinitilanteita Pyynikillä kuluvalla kaudella. Yhtään hetkeä ei heitetty hukkaan kolmen vuoden aikana kehittymisen tiellä ja jokainen kohtaaminen koripallotapahtumissa tai niiden ulkopuolella on Pyryn kanssa välitön ja lämmin, eikä sellaiselle ominaisuudelle ole vertaista.

Ville ”PELLAVAPOIKA” Virtaharju, goddamn mikä nuorukainen, nuorimies ja oman elokuvansa päähenkilö. Kuopiosta maailmalle, oman itsensä etsimistä, löytämistä ja oman polkunsa raivaamista päivästä yksi alkaen. Jokaiselle meistä löytyy paikka ja tarkoitus ajallaan, eikä niitä pidä väkisin yrittää löytää, tai pakottaa itseään muottiin mikä ei itselleen sovi elämänsä milloisessakin hetkessä. Ville on tehnyt jokaisen kanssaeläjänsä elämästä rikkaamman ja valoisamman läsnäolollaan, eikä se ole pätkääkään liioiteltu lausunto. Kiitos, Ville. Kipinän paidassa nähdään tällä kaudella melkoista tykitystä kun tämä villivarsa lähtee laukalle!

Eeeeeeeemeli ”MAMA, THERE GOES THAT MAN” Yalaho! Keskisuomalaisen koripallomaailman läpi kolunnut nuorimies pakkasi laukut ja lähti AMERIIKKOIHIN. Western Reserve Academyn yksityiskoulussa vuoden valmistautuminen tuleviin yliopistomaailman ja -pelien haasteisiin, ja sen jälkeen irti telineistä sellaisella voimalla ja vauhdilla, että päätä huimaa. Ei ole varmasti kauas maalista osuva arvio, että ihan koko keskisuomalainen koripalloperhe seuraa äärimmäisellä mielenkiinnolla ja innolla Eemelin askeleita koripallomaailman kaukaisemmilla aikavyöhykkeillä. Kiitos Eemeli, kaikesta siitä, mitä olet meille jo nyt koripallokentällä ja sen ulkopuolella antanut. Let’s GOOOOOO!!!!!

Kausi 2022/23 on täällä. Tästä lähtee.

Se oli vaikeaa, pahus sentään. Syötöt ei ihan vielä kantaneet käsien yli maaliin asti, ainakaan luotettavasti. Paikkapuolustusta vastaan ei rankkarikolmoset napsuneet ja korilla oli tunkkaisen ahdasta. Hyperaktiivinen puolustustapa rakoili vääjäämättömällä varmuudella omassa päässä juuri sen verran, että tennisottelun suunnanmuutostahdilla pelattu ottelu kääntyi Kokkolan NMKY:n eduksi. Kahdesti.

C-tyttöjen Keskisen alueen SM-karsinta. Siinä syksyssä oli sitä jotain.

Niistä tappioista on kuitenkin raivattu tie useamman takiaispuskan läpi syksyyn 2022. Matkaa on taitettu läntisen alueen B-tyttöjen sarjasta niin U16-, kuin U19-ikäluokkien SM-sarjoihin. Tallinkin kutsusarjan finaalin muistaa moni. Naisten Divari tuntui jossain vaiheessa utopialta, mutta ei siellä ole tarvinnut kauheasti anteeksi kenenkään pyydellä (Kiitos Titta).

Tärkeämpää kuin mikään seura tai joukkue, ovat kuitenkin pelaajat. Nuoret, kilpailun saloihin soluttautuvat urheilijat ja lapset, jotka kasvavat matkan varrella nuoriksi aikuisiksi.

Ihan Kokkolasta asti ei Ahosen Annika ole bussissa istunut, mutta matkan varrelta kyytiin hypännyt multiurheilija on kairannut ihan yhtä lailla tietään kohti kirkkaimpia valoja JBA:n paidassa jo monta vuotta. Itseltään ja toiminnalta jatkuvaa laatua vaatinut peluri on, no, peluri sanan syvimmässä merkityksessä. Kun ylösheitto nousee ja kello lyödään käyntiin, on Ahosen klaanin nuorin painos aina parhaimmillaan.

Urheilijana räjähdysvalmis Annika on pitänyt vähintään yhtä räiskyvällä luonteellaan ja iloisuudellaan huolen siitä, että yksikään harjoitus tai ottelu ei valmentajien ajoittaisesta äksyilystä huolimatta ole liian vakavamielinen. Se voi kuulostaa ontolta kehulta, mutta Tampereen Pyrinnön treeneissä kiitellään tätä faktaa ihan varmasti marraskuisena tiistaina, kun kirjaimellisesti ainoa aurinkoa muistuttava valon ja lämmön lähde on A. Ahosen filtteröimätön persoona.

Basket maker by the grace of God, sanois keskivertoa rallienglantia puhuva koripalloseuraaja, eikä olis ihan kamalan väärässä. Maailman viekkaimmat kainalon alta ujutukset ja vapariviivalle tiensä selvittämiset ovat sen luokan valttikortti, että siinä tulee olemaan monen monta kokeneempaakin kissaa ihmeissään tulevan koripallosesongin aikana.

Kiitos Annika siitä, että pidit valmennuksen ryhdikkyydestä huolta, vaadit ammattimaisuutta päivästä toiseen ja autoit nuoria nousukkaita siirtymätaipaleella kohti isojen tyttöjen pelejä ja treenejä. Vaikutuksesi oli suurempi, kuin osaat arvatakaan.

Palataan muisteloihin.

Tuosta C-tyttöjen SM-karsintasyksystä on edelleen onneksi tyttöjä mukana matkassa, mutta kaksi pelaa tällä kaudella pykälän tuotakin kovemmassa ympäristössä.

Yksi tyttö oli kyllä tuosta syksystä laskien ensimmäiset pari vuotta sanomatta yhtään ylimääräistä sanaa ainakaan yhdellekään valmentajalle, ellei niitä sanoja osattu houkutella ulos juuri oikealla tavalla. Turnausreissuilla kevyempää oli pelata täysiä minuutteja ja sähköttää koko kentän mitalla jokaista vastustajan pelaajaa vuorotellen, kuin olla jatkuvasti sosiaalisesti läsnä.

Se tyttö on nykyään jokaisen huoneen valopilkku, aurinko ja tähtisade. Erehtymättömän ainutlaatuinen nauru kaikuu mailien päähän ja saa hymyn jokaisen kuulijansa kasvoille. Se on ollut aikamoinen kasvu, Annika.

Pelikentällä dominointi on ollut jo vuosia täysin mautonta.

”Se tekee vain sitä samaa juttua, menee vaan korille”. No, sit teidän varmaan pitäis pystyä tekemään sille asialle EDES JOTAIN. Fakta on kuitenkin se, että ilman rikoslain vastaisia keinoja, rehellistä viiden pelaajan kilpikonnasumppua tai oman päävalmentajan ajoittaisia hölmöilyjä Annika Aarrejokea ei ole ollut mahdollista pitää virallisissa koripallopeleissä alle 20 pisteessä enää vuosiin.

”Annika tee kori” oli tehokkain koripallokuvio maan päällä monta vuotta putkeen ja se tulee olemaan vuonna 2037 ilmestyvän elämäkertakirjan nimi.

”Helppo sen on pelata kun se on noin urheilullinen ja ulottuva” on täysin todenmukainen lause, joka on sanottu ääneen vuosien varrella. Jos kirjoittajalla olisi taipumusta tunteiden äkkipikaiseen kuohahdukseen, se olisi voinut joskus harmittaa. Se on todella harhainen uskomus, että tuo määrä urheilullisuutta ja osaamista olisi tullut ilman aivan järjettömän pitkää työtuntien ja uhrausten jonoa.

Se, mikä näyttää ulospäin niin kovin helpolta, pitää sisällään kasapäin hampaiden kiristelyä, isojen tunteiden käsittelyjä ja kasvun, ei aina niin kovin helppoja vaiheita.

Kaiken tämän jälkeen, pelaaja jonka sitoutumisen ja välittämisen määrää on joku saattanut matkan varrella spekuloida vailla mitään todellista syytä, on sitoutuneempi koripalloelämässään etenemiseen kuin kukaan, kenet hän on syönyt edeltään kehityksen valtatiellä matkalla tähän pisteeseen. Montaa lujatahtoisempaa (ja parhaalla mahdollisella tavalla itsepäisempää) nuorta urheilijaa ei tässä maassa palloa just nyt pomputa.

Joku toinen pelaaja olisi saattanut toistuvien juniorimaajoukkuepettymysten jälkeen todeta, että ehkä tästä ei valtavasta yrityksen määrästä ja laadusta, sekä toistuvasta itsensä kilpailutilaan virittämisestä huolimatta vaan tule sit kuitenkaan mitään. Hammasta purtiin hetki, asia käsiteltiin ja seuraavassa hetkessä oltiin taas repimässä metaforallisesti ja joskus lähes kirjaimellisesti päitä irti vastustajilta. That’s how we roll.

Emmekä tekisi oikeutta Annikan jättämälle jäljelle, mikäli emme kertoisi, miten paljon hän välittää. Koska, perhana. Se välittää niin hemmetin paljon, että joukkueen, johon ei virallista sidettä pitäisi enää olla, otteluissa hän on paikalla läpi Tallink-turnauksen. Kannustamassa, antamassa tukea nuorille tulokkaille ja vetämässä alkulämpät niin rautaisella rutiinilla kuin vain Annika god damn Aarrejoki ne pystyy vetämään.

Kilpailun, ja itsensä sekä kanssapelurinsa äärirajoille harjoitustilanteissa viemisen standardit JBA:n tuleville sukupolville asettanut nuori nainen on antanut niin paljon iloa ja lämpöä ympärillä oleville ihmisilleen, ettei yksi kirjoitus tee sille oikeutta. Sama käsittämättömän vilpitön ja anteeksipyytelemättömän rehellinen maailmanvalloitukseen valmiiksi kasvanut peluri on tarjonnut esimerkin nuorille tulevaisuuden lupauksille, jota seuraamalla kansainväliset pelit ovat paljon muutakin kuin vain kaukainen haave.

ToPon pelit on syytä laittaa tiukkaan syyniin tulevalla kaudella.

Kiitos kaikesta, Annika.

”Sehän tsemppaa kivasti, varmaan futiksen pelaaja. Ainakin se varmaan pystyy puolustaan ku liikkuu tollai sähäkästi”. No, ei se ensivaikutelmasta tehty analyysi kokonaan mennyt väärin siltä valmentajalta, mutta vastaavaa aliarviointia ei ole kukaan koripallomaailmassa tehnyt sen historian aikana.

Jos Annikan kohdalla jokaista tunnetilaa ei osannut päältä päin arvata, Sarkku ei ole koko kuuden vuoden aikana yhtäkään tunteen heilahdusta edes yrittänyt peittää vaan lyönyt sen häpeilemättömänä ja suodattamattomana tiskiin. Huiput ovat silmänkantamattoman korkeat, laaksot mahdottoman syvät.

Ja sen takia Sarkun ystävyys lopulta palkitsee enemmän kuin kukaan sen ulkopuolelle jäävä voi uskoakaan. Elämää eletään täysillä ja hyville ihmisille tehdään hyviä asioita siinä mittakaavassa, mitä yhtään kukaan Sarkun ystävistä ei ikinä ole kokenut ansaitsevansa. Sellainen Sara-Sofia Mikkonen nyt vaan on.

Kantaa koko maailman huolet harteillaan ja kokee olevansa henkilökohtaisesti vastuussa siitä, että jokainen toiminnassa mukana oleva ihminen saa reilun mahdollisuuden onnistua. Ja jos silti ei onnistu, miettii Lehtisaaren lahjakkain liikenteenohjaaja satayksi tapaa, joilla hän olisi voinut auttaa kutakin yksilöä olemaan parempi ja harmittelee yön pimeinä tunteina, miksi hän ei sitä tehnyt.

Sarkku, sun ei tarvitse kantaa vastuuta jokaisesta ympärillä olevastasi ihmisestä.

Jos useilla muilla maailmalle koripallon avulla pääsevillä pelureilla on urheilulliset edellytykset mallillaan tai on ainakin jotain selkeästi lajille ominaisia fyysisiä etuja…ei Sarkulle ole pelaajan luomisvaiheessa tarjottu niitä ykköskorin yleellisyyksiä.

Aivan kaikki esteet ja vipstaakkelit on asetettu tielle, kapuloita on rattaissa enemmän kuin niihin pitäisi olla mahdollista mahtua ja kaikissa mahdollisissa käänteissä joku on tullut kyllä muistuttamaan, että niin, ei noin pienet pelaajat kyllä koripalloa aikuisten sarjoissa enää kauhean korkealla tasolla pelaa. Eikä kyllä juniorimaajoukkueissakaan.

Se, mikä kovin helposti ihmisiltä unohtuu näitä asioita miettiessä on, että suurinta mahdollista lahjakkuutta on jaksaa vaikeimpina mahdollisina hetkinä kuvainnollisessa räntäsadehelvetissä eteenpäin vielä prosentin verran sinnikkäämmin, kovemmin ja pidemmälle. Sarkku Mikkonen olisi oman potentiaalinsa ylärekisteristä lyönyt itsensä läpi ilman yhtään kenenkään apua, tavalla taikka toisella, eikä sitä sovi kenenkään unohtaa ikinä.

Vastaavaa tahtoa, henkistä lujuutta ja itsensä tuhatprosenttisesti likoon lyömistä vailla mitään takeita minkään sortin odottavasta palkinnosta ei tule vastaan kuin vain kovin, kovin, kovin harvoin. Eikä tälle kirjoittajalle ainakaan ikinä ennen.

Lehtisaaren Kuntotalolla huomattavasti nykyistä nuorempana tyttönä vierineet kyyneleet ”mä vaan tajusin, etten mä koskaan pääse maajoukkueeseen” saatesanojen vauhdittamana olisivat hurjan monelle muulle olleet lamaannuttavan katkerat. Ei niitä varmasti helpolla ole nieleskelty alas, mutta niiden läpi on puskettu taas kohti uusia haasteita ja uusia, alkuun ylitsepääsemättömiltä vaikuttavia esteitä.

U20 maajoukkueessa EM-kisadebyytissä Belgian omakätisesti voittaminen ja liigasopimus EBT:hen. Ne kyyneleet oli itkettävä päästäkseen elämään unelmaansa.

Se jälki, minkä SäyRin, Muuramen ja HoNsUn C-tyttöjen yhdistelmäjoukkueen runko jätti jyväskyläläiseen ja keskisuomalaiseen koripalloon on kiistaton ja valtava. Tällä hetkellä vastaavassa kasvun vaiheessa vasta alkutaipaleella olevat nuoret pelaajan alut ovat saaneet esikuvia, joillaisia tältä alueelta ei ole hetkeen löytynyt. Esimerkkejä, joiden harjoittelua seurata ja joiden mukaan mallintaa omaa peliään. Pelaajia, jotka tekevät naisten joukkueesta paikan, jossa pelaamista oikeasti tavoitellaan.

Te olette tehneet sen. Ei mikään taustaorganisaatio tai valmentaja. Me olemme olleet mukana auttamassa, mutta kaiken sen työn olette tehneet te.

Ja siitä me olemme ikuisessa kiitollisuudenvelassa.

Ole mukana tukemassa nuoria pelaajiemme heidän matkallaan kohti omia unelmiaan: https://jba.fi/tukikausikortti/

Yksi urheilijan polun merkittävistä haasteista matkalla ammattilaiskentille on varusmiespalveluksen sujuva suorittaminen uhraamatta merkittäviä määriä harjoitustunteja ja otteluita kyseisen prosessin aikana. Jyväskylän varuskunnassa Tikkakoskella vuonna 2022 käynnistynyt ja yhdessä Jyväskylän Urheiluakatemian kanssa toteutettava Ilmasotakoulun pilottihanke tarjoaa urheilijoille erinomaiset mahdollisuudet yhdistää sujuvasti ammattimainen harjoitusrytmi varusmiespalveluksen kanssa.

Varusmiespalvelus on ohjelmassa jaksotettu neljään kuuden viikon jaksoon, joista jokaisen aikana urheilijan sekä valmentajien kanssa käydään välipalaveri ja seurataan, miten palveluksen ja urheilun yhdistäminen on onnistunut. Aamuharjoitusmahdollisuudet järjestetään varuskunnassa, joiden lisäksi urheilijoille on kello 7-17 välisenä aikana viikkotasolla kymmenen tuntia harjoitusvapaita käytettävissään (sisältää matkat).

– Tikkakoskelta ajaa hallille reilussa vartissa, joten käytännön asioiden puolesta järjestely on jo lähtökohtaisesti todella toimiva. Olemme vasta alkutaipaleella, mutta tähän astiset kokemukset ovat todella positiivisia, JBA:n miesten päävalmentaja Mikko Tupamäki toteaa.

– Varuskunnassa mahdollistettavat ohjatut fysiikkaharjoitukset ovat merkittävä etu normaaliin varusmiespalvelukseen. Urheilijan näkökulmasta järjestely toimii todella hienosti ja arjen läpi vienti on normaalia varusmiespalvelusta huomattavasti sujuvampaa.

– Kun arkirytmiin päästiin kiinni, pystyin harjoittelemaan käytännössä täysin samalla tavalla kuin kuka tahansa joukkueen jäsen.

Marku Muilu, JBA & PU20 Maajoukkue

Käytännössä Ilmasotakoulun ohjelmaan mukaan päässyt pelaaja pääsee siis harjoittelemaan varuskunnassa kahtena aamuna mahdollistettavien voimaharjoitusmahdollisuuksien lisäksi 3-4 päivänä viikossa joukkueen mukana. Viikkotasolla ero normaaliin harjoitusrytmiin on niin pieni, kuin se mahdollista varusmiespalvelusta suorittaessa vaan voi olla.

– Kun arkirytmiin päästiin kiinni, pystyin harjoittelemaan käytännössä täysin samalla tavalla kuin kuka tahansa joukkueen jäsen. Pääsen neljästi viikossa kulkemaan iltaharjoituksiin, eli eroa normaaliin arkeen ei siinä mielessä juurikaan ole, varusmiespalvelustaan tällä hetkellä suorittava, U20-maajoukkuepelaaja Markus Muilu avaa.

Urheilujoukkueeseen mukaan pääseminen edellyttää kilpaurheiluympäristössä harjoittelua ja pelaamista. Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä: mikko.tupamaki@jba.fi / 040 0172083

Huom! JBA tarjoaa myös mahdollisuuden suorittaa siviilipalvelus pelaamisen ohessa, tästäkin vaihtoehdosta lisätiedot Mikko Tupamäeltä.

JBA-väriä nähtiin myös miesten U20 ikäluokan maajoukkueessa kesän päätapahtumassa, Kalle Koivusen ja Markus Muilun edustettua Suomea EM-kisoissa Georgiassa. Tärkeimmissä peleissä loukkaantumisista ja sairasteluista kärsinyt Suomi pelasi tiensä hienosti pronssiotteluun, mutta pronssimitali ja samalla nousu A-Divisioonaan ensi vuodeksi jäi harmittavan lähelle kun Viro kaatoi nuoret Sudet kymmenellä pisteellä.

– Kyllähän tämä kuitenkin lopputuloksestakin huolimatta oli pariin aikaisempaan vuoteen verrattuna ihan erilainen kesä, kun pääsi taas pelaamaan kunnon arvokisoihin. Tätä tuli odotettua melkosella innolla ja kun kyseessä oli vielä mun viimeinen juniorimaajoukkuekesä, niin kyllähän tästä jäi kiva fiilis, Huima-kasvatti ja JBA:n tarkkakätinen takakentän maestro Kalle Koivunen toteaa.

Kallen kisamatka oli henkilökohtaisella tasolla vähintäänkin onnistunut. Kotimaisen koripalloyleisön toimesta miehen otteita ihasteltiin ja vastustajien leireissä Suomen #12 oli isolla, paksulla punakynällä merkattuna viimeistään turnauksen loppuun mennessä.

Miltä se tuntuu, kun lyö palloa radalle ja jokaisen irrotuksen hetkellä vastustajan koutsi huutaa vapaasti suomennettuna, että ”helkkari jätkät, ei tää sama jamppa voi koko ajan saada kättä vapaaksi!”?

– Pakko sanoa, että kyllähän se tuntu joka kerta hyvältä kun paino kolmosen säkkiin ja vastustajan penkiltä alkaa kuulumaan meteliä ja käsiä levitellään, Kalle naurahtaa.

– Niistä reaktioista tulee myös sellanen tunne itselle, että omaa heittoa arvostetaan jo korkeammallakin tasolla. Kyllä siitä aika hyvä fiilis tuli joka kerta.

Turnauksen kohokohtana Kalle säkitti Serbiaa vastaan kuusi kolmosta ja yhteensä 22 pistettä. Ainoa kysymys kuuluukin enää: Kumpi sytyttää enemmän, Serbia EM-kisoissa vai [arvottu Divarijengin nimi] esimerkiksi Raiders marraskuisena torstaina?

– Olihan toi nyt ihan kiva päästä Serbiaakin vastaan pelaamaan, mutta en tiedä voittaako se kuitenkaan Järvenpään liikuntahallin tunnelmallisia runkosarjavääntöjä, Kalle hymyilee.

– Ei vaan, siis olihan toi kaikkinensa aika ainutlaatuinen kokemus päästä pelaamaan noin kovan tason joukkuetta vastaan. Itelle sattui vielä hieno onnistuminen siihen peliin, mutta tappio harmittaa tottakai. Oli se silti aika erityinen fiilis ja latautuminen peliin, kun ei noita pelejä pääse ihan joka käänteessä pelaamaan.

Kokonaisuutena onnistuneen turnauksen ja koko maajoukkuekesän mielenkiintoisin kysymys lienee silti se, että onko Markus Muilu yhtä iloinen velikulta maajoukkueen tapahtumissa kuin JBA:n treeneissä?

– Ihan sama veijari se on! Nyt pitää vaan toivoa, ettei intti muuta miestä ihan täysin, Kalle virnuilee.

Muuramen Urheilijoiden kasvatti Muilu oli äärimmäisen laadukkaan sentterirotaation kolmas palanen, joka tarkoitti vääjäämättä minuuttien piiloutumista ison kiven alle. Siitä huolimatta Markus oli harvojen minuuttiensa aikana täysin pesunkestävä EM-tason pelaaja ja antoi valmennusjohdolle juuri sitä, mitä se isolta mieheltä tarvitsi.

– Tietysti, kun kilpailu pelipaikasta on näin kovaa ja laadukasta, on myös treeneissä taso äärimmäisen korkealla. Peliajasta huoilmatta tämä oli todella kehittävä kesä, Markus kertaa.

Muilu ei ole maajoukkueleiritysten ensikertalainen, mutta harjoitusottelukakun päälle kirsikaksi saatiin tänä kesänä vihdoin paikka EM-kisojen joukkueessa.

– Kaikkinensa tämä oli itselle selvästi hienompi kesä aikaisempiin verrattuna jo ihan siinä mielessä, että pääsin ensimmäistä kertaa EM-kisoihin pelaamaan. Tietysti oli myös samalla ensimmäinen kesä -02 syntyneiden ikäluokan mukana, Markus muistuttaa.

EM-kisadebyytti kauden päälle, jonka aikana väkivahva muuramelainen otti myös Divari-A:ssa ensiaskeleensa. Jos tämä ei ole kolhuista ja loukkaantumisista kärsineelle pelaajalle onnistunut ja fanfaareja kohdalleen ansaitseva vuosi, emme tiedotusportaassa tiedä mikä olisi.

Markus, enää on yksi tärkeä asia selvitettävänä.

Heittääkö Kalle enemmän vitsejä JBA:n vai Susilasten paidassa?

– Omien havaintojeni perusteella sanoisin, että Susilasten, vaikka ei suurta eroa kuitenkaan ole, Markus valottaa.

– Tärkeintä on kuitenkin se, että kaikki tietää edelleen sen, että multa ne paremmat vitsit löytyy.

20-vuotiaiden naisten EM-kisat ovat käynnissä Unkarin Sopronissa, jossa Suomi kilpailee A-divisioonassa maanosan kovimpia joukkueita vastaan. Mukana Suomen joukkueessa on, kuka muu muka, kuka, kuka muu muka? Tietysti Lehtisaaren oma, Sara-Sofia ”Sarkku” Mikkonen.

Viime kesänä ensimmäiset viralliset maajoukkueleiritykset 18-vuotiaiden ikäluokassa vyölleen saanut Sarkku veti menneen kauden Naisten Divarissa siinä määrin väkevällä otteella, että runkosarjan päätteeksi S-S Mikkosen nimi komeili Divarin syöttötilaston kärjessä. Luontaisena jatkumona tuosta, kolahti postilaatikkoon kutsu 20-vuotiaiden kesän leirityksiin.

Minkälainen kesä on ollut?

– Se on, niinku, menny. Koko ajan vaan tapahtuu, Sarkku naurahtaa.

Kesän ohjelma alkoi parikymppisillä virallisesti kesäkuun alussa. Neljä leiriä, muutama treenimatsi ja EM-kisat, siinä on setti joka on maalissa viimeistään 17. päivä heinäkuuta. Ei Sarkku kaukana totuudesta ole. Koko ajan tapahtuu.

– Aika rankka putkihan tässä on ollut, mutta kyllä mä oon tästä nauttinut täysillä, Sarkku toteaa.

– Hirveästi ei ole ehtinyt fyyisesti eikä henkisesti huilaamaan, mutta ei tässä vaiheessa myöskään tunnu siltä, että haluais valittaa.

Onko kansainvälinen koripallo täynnä glamouria ja yleellisyyksiä? Miltä Sopron näyttää? Kumpi vie pidemmän korren, Lehtisaaren Kuntotalo vai Aréna Sopron?

– No. Unkari on kiva. Hotelli on…hotelli. FIBA:n valokuvaussessio oli matkan epänautinnollisin hetki, Sarkku niputtaa.

– Ja faktahan on se, ettei maailmasta ole vieläkään löytynyt Kuntsikkaa parempaa kenttää.

Arvokisojen ensikertalaiselle ja koripalloelämässään ensimmäisen kerran ottelutapahtumassa maajoukkuepaidan tänä kesänä päälleen pukenut pelaaja harvoin nousee välittömästi parrasvaloihin. Toisaalta, harva meistä on Mikkosen Sarkku, joten miksi olettaisimme tarinan tämänkään juonteen kulkevan tavanomaista polkua.

Kisojen avausottelu Belgiaa vastaan kulki ounastellun tasaväkisissä merkeissä päätösjakson pääsuoraa kohti. Head Coach Pekka Salminen kaivoi jokerikortin mittatilattujen pöksyjensä takataskusta ja väkevät minuutit kahdella aiemmalla pyrähdyksellään kentällä vetänyt #20, Mikkonen, parketille.

Alle kolme minuuttia kellossa, Suomi pisteen tappiolla ja ensimmäinen palloskriinitilanne, stepback naruihin. Paneelin kautta, mutta pisteitä tulee yhtäläinen määrä kuin muistakin irrotuksista.

Belgia kuittaa vielä kerran tasoihin, mutta Suomi siirtyy vapaaheittoviivalta pisteen johtoon. Päätösminuutilla yhdellä jos toisellakin kotisohvaurheilijalla alkoi perspiraatio nostaa intensiteettitasoa kansainvälisille kertoimille, mutta toiset meistä pysyivät vähän tyynempinä. Se on nimittäin niin, että Kuntsikalla on mielikuvissa pelattu ja voitettu näitä pelejä isompien yleisöjen ja kovemman metelin säestämänä kuin mitä nämä EM-kisat pystyvät tarjoamaan.

Totuus on myös se, että tämä oman ympäristönsä jokaisen osatekijän onnistumisesta taakkaa harteillaan kantava nuori urheilija on käynyt läpi suunnattoman pitkän ja raskaan tien tähän pisteeseen päästäkseen. Matkaan suhteutettuna päätösminuutin painekattila EM-kisoissa on palkinto, ei haaste.

33 sekuntia kellossa. Kati Ollilainen ajaa.

Syöttö Belgian vaihtopenkin ja villisti elehtivän belgipäävalmentajan eteen.

Sarkku Mikkonen, lennokas koppi, päätyrajasta läpi niin, että humina käy. Väkivahva puolustajan liiveihin uinti, lay-up pehmeästi sisään ja virhe päälle. Vapari pussiin.

Game over.

Pallon tippuessa sukan läpi koko muu Suomen joukkue oli valmis räjähtämään liekkeihin, eikä väkevämpiä tuuletuksia ole turnauksessa sitä ennen tai sen jälkeen nähty. Sarkku, tapahtumien keskellä, oli juuri sellainen kuin Mikkosen Sarkku nyt on. Valokeilaa ei etsitä, eikä siitä varsinaisesti nautita, mutta aina ollaan kuitenkin tapahtumien ytimessä.

– Matsin jälkeen, silloin oli kyllä aika hyvä fiilis. Aika tosi hyvä fiilis. Ehkä mua vähän hymyilytti pelin jälkeen, kun sain lukea tuttujen viestejä, Sarkku kertoo.

Näitä hetkiä varten on tehty lukematon määrä töitä ja uhrattu paljon. Töitä ja uhrauksia on tehty silloinkin, kun unelmat ovat näyttäneet nuoren urheilijan alun silmissä saavuttamattoman kaukaisilta. Jokunen kyynelkin on matkan varrella tiputettu.

– On niitä vaikeitakin aikoja ollut. Joskus on ollut hetkiä kun on miettinyt, että tuleeko tästä ikinä mitään, tai, että onko tällä mitä mä teen oikeasti mitään väliä, Sarkku avaa.

– Tän kesän aikana on saanut huomata onneksi, että kyllä tämä kaikki tehty työ ainakin johonkin asti on riittänyt.

On se johonkin tosiaan riittänyt. Neljässä ottelussa keskimäärin kahdeksan minuuttia pelannut EM-kisojen ensikertalainen on kirjauttanut 4 pistettä ja yhden koriin johtaneen syötön ottelua kohden, ollen joukkueen selkeä ykkönen +/- tilastossa, neljän ottelun keskiarvon ollessa +7,3.

Epävirallisen, tiedotusosaston mustasta vihkosta löytyvän tilastoanalytiikan mukaan hyökkäykset joissa Sara-Sofia Mikkonen on käyttänyt palloskriinin ”tositarkoituksella”, ovat tuottaneet 15 yrityksestä 18 pistettä. Valveutumattomammille lukijoille tiedoksi, lukema on kansainvälisen vertailun kestävä.

Mikkosen monivuotisen ja monivivahteisen koripallotaipaleen matkan varrelle on mahtunut monenlaista merkkipaalua ja virstanpylvästä. Nouseeko joku hetki ylitse muiden?

– Pari kautta sitten, kun saatiin Tallink-turnaukseen kutsusarjan paikka takaportin kautta, niin se turnaus on jäänyt jotenkin kirkkaimpana mieleen, Sarkku pohtii.

Harjoitusturnaus? Ei paikka maajoukkueessa EM-kisoissa, ei ensimmäiset maajoukkueleirit, ei ensimmäiset naisten divarimatsit?

– Me oltiin tehty niin pitkään niin kovin hommia, että sit kun se yhtäkkiä siellä näkyi yhden viikonlopun aikana se monen vuoden työ niin se oli oikeasti iso juttu. Pelattiin todella hyviä matsea jengejä vastaan, missä oli junnumaajoukkuepelaajia useita. Capitalsia vastaan hävittiin finaali jatkoajalla, mutta se viikonloppu oli sellanen, mikä antoi uskoa siihen, että tästä oikeasti voi tulla jotain, Sarkku kertaa.

– Ja vaikka tämä ei varmaan monessa muussa paikassa ole mikään ”juttu”, niin me voitettiin Honka. Se oli eka kerta varmaan kenellekään meistä ja se tuntuu hölmöltä sanoa nyt, mutta se oli sellanen selkeä merkki siitä, että eteenpäin on ihan oikeasti menty.

Kaksi edellistä kautta Naisten Divarissa antoivat Sarkulle ja muille JBA:n pelureille mahdollisuuden kilpailla entistä korkeammalla tasolla, eikä oppimisen mahdollisuutta heitetty hukkaan. Molemmilla kausilla keväällä kauden parasta koripalloaan pelannut ryhmä vei menneenä keväänä puolivälieräsarjan HNMKY:ta vastaan ratkaisevaan kolmanteen otteluun, mutta paukut loppuivat tällä kertaa kesken.

Oppimisen ja kasvamisen ympäristönä kaksi edellistä kautta ovat kuitenkin olleet erinomaisia. Kun vastapuolella on vilissyt parhaimmillaan Vilma Kesäsen, Lotta Aaltosen, Ellen Järvisen ja esimerkiksi EBT:n ja ToPon liigapelaajien kaltaisia vastuksia, on tasonmittausta saanut tehdä melkein viikottain äärimmäisen kovassa seurassa.

Tilanteen kruunaa se, että Gradian ja Kypärämäen tarunhohtoisilla parketeilla treenikavereina on ollut muiden lisäksi Titta Lepistön ja Annika Aarrejoen tasoista sparrausta.

– Mä olen saanut älyttömästi apua ja oppinut tosi paljon Titalta. Koripallosta, mutta myös johtajana toimimisesta ja vastuun kantamisesta, Sarkku huomauttaa.

– Treenikavereista jotka on auttanut tähän pisteeseen pitäis kyllä listata varmaan tosi monta nimeä. Annikan kanssa just juttelin ennen kisoja jonkun leirin jälkeen, että tosi kiva, kun joutuu koko ajan vetämään yhtä kovaa kuin sen kanssa omissa treeneissä. Että on se ainakin auttanut viimeisen parin vuoden aikana tosi paljon.

Jos taannoinen Tallink-turnaus herätti joukkueen ja samalla oman kehityksen suhteen, onko kuluvan kesän maajoukkueleireillä tapahtunut samanlaisia heräämisiä?

– Tottakai se on antanut ainakin sellaisen vahvistuksen sille, että on tehnyt asioita riittävän hyvin kun pärjää tälläkin tasolla, näin hyviä pelaajia vastaan. Ehkä tärkeimpänä vielä se, että pystyy pelaamaan omanlaista korista ja pärjäämään sillä, tuomaan jotain erilaista maajoukkuetasolle asti, Sarkku summaa.

Eli käyttämään, anteeksi, hylkäämään palloskriinejä aina kun se vain mahdollista on?

– Aina hylätään kun siihen on mahis, Sarkku hymyilee.

– Mun tavoite on tehdä muiden pelaamisesta helpompaa ja luoda muille mahdollisuuksia onnistua. Jos joukkue onnistuu niin mä koen itse myös onnistuneeni.

Susijengi pelaa 18. elokuuta miesten maajoukkuehistorian ensimmäisen maaottelun Jyväskylässä 34 vuoteen, kun EM-kisoihin valmistautuvat Susijengi ja Ukraina kohtaavat loppuunmyydyssä Jyväskylän jäähallissa. Susijengin tähtenä loistaa HoNsU-kasvatti Lauri Markkanen!

VIP-paketti, 295€/hlö +alv

JBA tarjoaa yhteistyökumppaneilleen täyden palvelun VIP-paketin. Lähde nauttimaan huippukoripallosta ja loistavasta tunnelmasta, samalla tuet lasten ja nuorten korisharrastusta Keski-Suomessa! 

Päivällinen ja otteluennakko tähtivieraiden vetämänä Jyväsjärven rannalla, Hotelli Alban upeissa puitteissa.

Huom! Paikkoja jäljellä rajallisesti, varaa omasi nyt!

Ohjelma

• 16:00 Otteluennakko, tähtivieraana mm. Henrik Dettmann
• 16:45 Päivällinen ruokajuomineen
• 17:45 Bussikuljetus Hotelli Alba -> LähiTapiola Areena
• 18:30 Suomi vs Ukraina, 1. kategorian otteluliput (Katsomo B2, rivit 7-13)
• Jokaiselle osallistujalle fanipaita!

Yhteensä viisi JBA-taustaista pelaajaa oli tulessa viime viikon Pohjoismaiden Mestaruuskilpailuissa Kisakalliossa. Elmeri Abbey rehki 16-vuotiaiden poikien takakentällä isoilla minuuteilla, Annika Aarrejoki toimi 18-vuotiaiden tyttöjen luottopelaajana ja kolmikko Panu Blomgren-Oliver Kandén-Eemeli Yalaho urakoi 18-vuotiaiden poikien maajoukkueessa merkittävissä rooleissa.

Keskisuomalaista väriä 18-vuotiaiden poikien joukkueeseen toi myös joukkueen isoimmat minuutit kirjauttanut Huima-kasvatti Juuso Salmi.

Ja, vaikka koripallo on pelaajien peli, tuttua ääntä sivurajalta tarjoili U18-poikien päävalmentaja Mikko Tupamäki.

Elmeri Abbey ja 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pokkasi talteen hopeamitalit viikonlopun päätteeksi, mutta kultamitalien käsistä lipsahtamisesta huolimatta viikko oli varsin onnistunut joukkueelle sekä Elmerille. Niukasta Ruotsi-tappiosta huolimatta joukkueen kehityskäyrä oli positiivinen ja joukkue päätti kolmen voiton putkeen kaatamalla Norjan, Viron sekä Islannin.

Elmerin viikko oli raakojen numeroiden valossa sellainen, että maanantaina ei heti tarvinnut vetää aamukuudelta treenejä. Ottelukohtaiset keskiarvot olivat 15 pistettä, 6,4 syöttöä, 6 levypalloa ja 4 riistoa per peli. Keskimäärin vajaat 25 minuuttia parketilla ja jokaisessa matsissa positiivinen +/- lukema (keskiarvo +14,0).

Päätösottelussa Islantia vastaan 25 pisteen ja 11 koriin johtaneen syötön tuplatupla ja flirttailu triplatuplalla 7 riiston myötä oli KOHTALAINEN KANSAINVÄLINEN JUNIORIKORIPALLOSUORITUS, ELKKU.

Annika Aarrejoki ja 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue keräsivät takataskuun niin ikään hopeisia mitaleita. Kirvelevää pisteen Ruotsi-tappiota lukuunottamatta joukkue ei välttämättä saanut parasta mahdollista harjoitusta tulevia A-divisioonan EM-kisoja ajatellen, mutta ainakin erilaisia viisikoita ja roolituksia saatiin Jussi Laakson johtaman valmennusstaffin toimesta piirrellä fläppitaululle.

Annika toimi vastustajien hyökkäysten jatkuvana riesana ja pyörii varmasti pallon ylöstuojien painajaisissa vielä viikkoja turnauksen jälkeen. Kun päälle lisätään 12,8 pisteen, 3,2 levypallon, 2,4 riiston ja 1 syötön keskiarvot SEKÄ joukkueen tehokkaimman rimalta viimeistelijän titteli, voidaan puhua vähintäänkin onnistuneesta Kisakallion viikosta.

Viikon kohokohta oli epäilemättä Ruotsi-ottelu, jossa Annika toimi moottorina kun joukkue kaivoi tiensä takamatkalta päätösminuutin johtoasemaan. Jätetään ne trillerivoitot EM-kisoihin, se on fiksumpaa niin.

18-vuotiaiden poikien maajoukkue lähti sunnuntaina Kisakalliosta voitolla yö…kotiin, joukkueen seilattua läpi viikon voitosta voittoon.

Eemeli Yalaho (10,2/5,4/2,0s) väläytteli kaikenlaisia yhden ja kahden käden vasaroita yleisen etukentän päälliköinnin ohella ja Loimaalla koripallo-oppinsa saanut Oliver Kandén (7,0/3,4/1,6s) miehitti Eemelin vierellä viisikkoa tutussa sveitsiläisen linkkuveitsen roolissa ja säkitti kolmoset totutun varmalla ranteella 34,5% tarkkuudella.

Lapuan Korikobrien kasvatti Panu Blomgren toi penkiltä kaikkea mitä ikinä kukaan penkiltä voisi kaivata, sähisten puolustuspäässä asiaan kuuluvalla energialla ja kirjauttaen keskiarvoikseen kunniakkaat 5,6 pistettä, 3 levypalloa, 1,8 syöttöä ja 1,6 riistoa ottelua kohden. Huiman Juuso Salmi toimi viisikon pelintekijänä ja oli aivan jatkuva riesa vastustajien puolustuksille, pussittaen palloa kovalla tarkkuudella kaaren molemmilta puolin (2p 56,3%, 3p 36,4%) ja rytmittäen joukkueen hyökkäyspelaamista esimerkillisellä tavalla. Vajaan kymmenen pisteen ja 2,4 syötön keskiarvot ovat itsessään jo hienot, mutta Salmen todellisen vaikutuksen ottelutapahtumiin käsittää vain otteluita katsomalla. Ja woi weljet, kivahan niitä oli katsoa.

Hyvä jätkät! Annika! Tyypit! Kaikki te!

Täydellä höyryllä kohti EM-kisoja!

Jyväskylä Basketball Academyn historiankirjoihin itsensä lähteämättömästi painattaneet Miikka Marttinen ja Kalle Peltonen ovat siirtyneet jo tovi sitten vihreämmille laiduinmaille, kirkkaampien valojen alle ja isompiin ympyröihin, mutta tiedotusosasto haluaa ratsastaa herrojen hartioilla aina kun se vain mahdollista on.

Ja nythän se on, sillä mikään ei tarjoa samanlaista nostetta, kuin entiset pelaajat, jotka juhlivat KORISLIIGAN MESTARUUTTA. MORJESTA PÖYTÄÄN POJAT, MORJESTA PÖYTÄÄN.

JBA:sta Uudenkaupungin Korihaiden haaviin uinut Mara veti kolme kautta kasvavilla minuuteilla, jatkuvasti isommilla heittomäärillä ja ennen kaikkea kookkaammilla saappailla. Tätä nykyä Marttisen saappaat ovat edelleen Pohitullin nurkassa, kun ei niille yksinkertaisesti löydy täyttäjää.

– Kaudet Korihaissa opetti kyllä todella paljon ja antoi omalla tavallaan hienon paikan kasvaa Korisliigan vauhtiin ja vaatimustasoon JBA:sta lähdön jälkeen. Vastuuta otettiin sit loppuaikoina melko paljon enemmän kuin alussa uskalsi toivoakaan, Mara muistelee.

– Ei se aina helppoa ollut kuten runkosarjasijoituksista näkyy, mutta kyllä siellä oli paljon hienoja hetkiä mukana myös. Korihaissa oli hieno paikka kasvaa pelaajana ja kehittää omaa peliä sellaiseksi, että se kestää vertailun sit pudotuspelimähinöissä myös.

Minuuttikäyrä kulki hienosti debyyttikauden 15:stä viimeisen kauden puolituntiseen, pistekeskiarvon noustessa myös kohisten neljästä, vakuuttaviin 11,4 lukemiin (vain niukasti alle viimeisen JBA-vuoden). Isoin juttu tamperelaislähtöisen monikäyttölaiturin pelissä oli kuitenkin siniviivalaukausten määrä sekä tarkkuus, kolmosten irroitusvauhdin kasvaessa yli puolen tusinan ottelua kohden ja osumatarkkuuden noustessa hurjaan 38,2 prosenttiin.

Tuo prosenttilukema, tottakai, lyötiin vielä paremmaksi Kauhajoella. Tottakai.

Oliko viime kausi pelkkää tasaista seilailua ja riemukulkua?

– No siis, Korihaiden vuosista tuli niitä valmiuksia tehdä valintoja kovissakin tilanteissa ja pelirohkeutta nyt ei oo ennenkään ainakaan kauhean vähän ollut, että ehkä nyt joutu vähän hillitsemään itseään ajoittain, Mara naurahtaa.

– Mutta, vaikka nyt joskus oliskin meinannu valinnat karata villimmän puoleiseksi, niin meidän pelaamisessa oli kuitenkin silleen selkeä rakenne ja tempo oli niin huikeen hyvä läpi kauden, että ei kauheasti joutunut missään vaiheessa esimerkiksi pakottamaan omia ratkaisuja. Pelattiin todella hienosti joukkueena.

Kuten kaikki jyväskyläläiset koripallotietäjät osasivat odottaa jo keväällä 2018 Maran pelatessa pakon sanelemana modernin koripallon trendien mukaisesti superpienen viisikon vitospaikkaa, puolusti mies tällä kaudella pudotuspeleissä esimerkiksi Petteri Koposta varsin kelvollisella menestyksellä.

– Mä nautin todella paljon meidän pelaamisen intensiteetistä ja vauhdista, erityisesti just puolustuspäässä. Otin sen haasteen kyllä kunnialla vastaan, että pääsi melkein joka ilta puolustamaan erilaisia pelaajia ja laittamaan painetta ylhäältä asti, Mara toteaa.

JBA:n vuosina kirkkaasti suurin kehitys Marttisella tapahtui siinä, kuinka paljon paremman urheilijan mies itsestään teki. Se työ on jatkunut luonnollisesti edelleen, mutta onko kreikkalaisen veistoksen näköinen mies vieläkään valmis?

– No ihan ei vielä olla. Lihasta ja kiloja pitäs ottaa enemmän kroppaan, että jaksaa vetää koko kauden läpi omalla maksimitasolla tässä meidän pelitavassa, Mara pyörittelee.

– Tavoitteena ois kuitenkin olla mahdollisimman monipuolinen puolustaja ihan europeleissä (Champions League) asti ja pystyä pelaamaan kontaktin läpi enemmän myös nelospaikan jätkiä vastaan.

Mikäs oli sit kaudessa parasta? Oliko se pytyn ekaa kertaa nostaminen vai sit vasta mestaruussaunan ylälauteilla Pantterin kanssa läyhääminen?

– No siis kirkkaasti kauden paras hetkihän koettiin pre-season matsissa Nokian Palloiluhallilla. Johdettiin BC Nokiaa vastaan ihan tuntuvasti, niiden tuore jenkkipointti oli just tullu maahan ja vähän jaloissa vissiin hapotti. Siinä kun se oli jokusen menetyks-

Mara, vattehel? Oo nyt ihan tosissas.

– Eikun joojoo. Siis, johdettiin joku kolkyt. Taas joku runi menossa meille, riistosta pallo koriin ja heti korin jälkeen Severi (Kaukiainen) vetää siihen vastustajan jenkkipointtiin aivan paidan sisälle ittensä totaalinen hullun kiilto silmissä.

Ja se oli kauden paras hetki?

– Kyllä. Hullu-Severiä ei voita mikään.

No kerro nyt jotain Kauhajoesta myös.

– Eihän missään oo samanlaista, oikeasti. Oranssi yleisömeri, jäätävä meininki ja se yhteisöllisyyden tunne mikä joukkueen ympärillä on, se on oikeasti ainutlaatuista, Mara (lähestulkoon) kyynelehtii.

– En ois jokunen vuosi sit uskonut, että joskus tulee vielä päivä, jolloin kirjoitan varmaan viisisataa nimmaria. En tiedä tarkkaa lukemaa, mutta mestaruusjuhlissa päästiin kyllä aika lähelle. Ei tollasia juttuja pääse kovin useasti, tai oikeastaan jotkut ei varmaan koskaan pääse kokemaan sitä mitä Kauhajoella sai tän kauden aikana fanien kanssa kokea.

Ja kauden ylivoimainen kohokohta oli silti…?

– Severi pre-season matsissa Nokian Palloiluhallissa. Sitä mä en unohda ikinä.

Mites se toinen esimerkillinen yksilö? Jossain kutsuttu roskapöntöksi, mutta ennen kaikkea kyseessä on todella ällöttävä mies.

Vitsit sikseen.

Kalle ”Nukutaan ja mennään eteenpäin” Peltonen nousi viimeistään keväällä 2021 koko koripalloMAAILMAN tyyli-ikoniksi hyvän maun rajojen yli rivosti tanssineilla kahvaviiksillään, mutta ei muistella niitä sen enempää. Halukkaat löytävät ne kyllä interwebin syövereistä, mutta tämä on perheohjelma.

Pinnoja ja minuutteja tuli napsun verran ensimmäistä, koronan täydellisesti sekoittamaa Kauhajoen vuotta vähemmän, mutta kaikin muin tavoin kausi oli pelillisesti parhaimmillaan todella ehjää ja päivänvalon kestävää. Kalle teki töitä, varmasti myös välissä nukkui, ja meni silmämääräisesti jopa tuntuvasti eteenpäin kokonaisvaltaisena koripalloilijana.

– Peliajan kanssa taistelu oli tottakai haastavaa, mutta sitä se on näin kovassa joukkueessa varmasti aina, Kalle toteaa.

– Alkukaudesta ison pään rotaatio haki vähän muotoaan ja isot pojat opettelivat pelitavan hienompia yksityiskohtia, mutta keväälle käännyttäessä oli entistä vaikeampaa kairata ruutua rotaatiosta. Mutta, kuten sanoin, niin se pitääkin olla kun taistellaan Pantterista ja jätkät ympärillä on niin hyviä kuin meillä oli.

Mestaruuden makua se ei varmaan kauheasti laimenna kuitenkaan?

– No ei hemmetissä. Tottakai jokainen haluais olla varmaan aina mahdollisimman isossa roolissa, oli tilanne mikä tahansa, mutta kyllä mulle tärkeintä on, että joukkue voittaa. Näistä kahdesta vuodesta on jäänyt tosi hyvä fiilis kuitenkin ja pelaajana koen kehittyneeni huomattavasti, Kalle niputtaa.

Kallehan on siitä hieno herrasmies kentällä, että äärifiksun ja monipuolisen joukkuepelaajan repertuaarista löytyy myös ihan rehellisiä lyömäaseita, kuten salakavalan tarkka heitto. JBA:n viimeiset kolme kautta ja molemmat liigavuodet ovat antaneet viitteitä 35-40% kaarinakuttelijan potentiaalista, kunhan volyymia saadaan vaan ylöspäin.

– No se heitto on vähän sellainen, että kun se kulkee niin sehän kulkee. On ollut tällä kaudella vähän on/off toimintaa, pyritään kesän aikana löytämään se ON-asento ja jumittamaan se kytkin siihen, Kalle naulaa.

– Sit kun siihen saa kylkeen vähän treenattua sporttia ja lihasta lisää, niin pystyy valssaamaan isojen kavereiden kanssa entistä paremmin lähempänä koria ja toisessa päässä laittamaan vastustajaa erilaisiin ongelmiin vähän kauempana korista.

Ei nyt karata miettimään liian kauaksi tulevaa, kun toi mestaruusparaatikin on vasta saatu taustapeileihin. Aika Kauhajoella oli kentällä varsin positiivisen sävyinen, mutta ilmeisesti kentän ulkopuolella kokemus oli vähintäänkin yhtä ilahduttava.

– Kauhajoki on kyllä melkoinen paikka ja Karhu aivan ensiluokkainen organisaatio. Mutta niin, siis, ei taida toista samanlaista koripallopitäjää olla tässä maassa, Kalle hehkuttaa.

– Tottakai hienoja koriskaupunkeja löytyy ja katsomoissa on tosi monessa paikassa hieno fiilis, mutta on tässä sellainen ihan oma juttunsa. Se yhteisö ja tunneside mikä fanien kanssa muodostui erityisesti tän kevään aikana, se oli jotain todella erityistä.

Oliko Kallen kauden kohokohta myös pre-season matsi Nokialla?

– No ei helkkarissa. Anteeksi ranskani. Mara voi sanoa ihan mitä se haluaa, mutta kyllä se taitaa Marttisellekin olla toi ekan kuvan hetki, siinä oli aika pahuksen hyvä olla, Kalle tunnelmoi.

– Ja hei, kyllä mulle henkilökohtaisesti tää kausi oli jo voitto siinä kohtaa kun Maran soppari julkistettiin. Vuosi sen miehen kanssa samassa porukassa on omanlaisensa mestaruus jo itsessään.

Kauniisti sanottu, Kalle.

– Kyllä se pitkälti just noin oikeasti on. Kauden jatkuvana kohokohtana oli se, että sai pelata joukkueessa, joka oli täynnä todella hyviä ihmisiä. Jotkut osas jopa pelata koristakin vähän, Kalle veistelee.

– Ja, no. Oli se aika makee hetki nostella Pantteria kotiyleisön edessä.

Viikonloppuna Tallinnassa pelatussa European Youth Basketball League -sarjan lopputurnauksessa JBA Gradian pojat sijoittuivat viidenneksi, nuorten urheilijan alkujen kerättyä jälleen kullan arvoista kokemusta kansainvälisistä peleistä. Kymmenen joukkueen lopputurnauksessa JBA Gradia jäi voiton päähän mitalipeleistä, mutta päätti turnauksen komeaan 86-41 (42-21) -voittoon latvialaisesta VEF BA Valkasta.

– Turnaus antoi jälleen todella arvokasta oppia siitä, millä nopeudella ja kovuudella kansainvälisissä peleissä mennään korille aina kun mahdollisuus eteen tulee, päävalmentaja Toni Nyman toteaa.

– Kollektiivina ja erityisesti hyökkäyspäässä taktisella puolella kestämme vertailun kyllä turnauksen kovimpiinkin joukkueisiin, mutta ”yksi vastaan yksi” -tilanteissa saimme hyvän muistutuksen siitä, millä urheilullisuudella ja päättäväisyydellä näitä pelejä pelataan.

Turnauksen avauspäivänä JBA Gradia otti makean voiton kun virolainen Keila BS kaatui reilun kymmenen pisteen erolla. Perjantain toisessa ottelussa haaste oli kuitenkin muutamaa pykälää kovempi, kun niin ikään virolainen TalTech BS eteni mitalipeleihin JBA:n kaaduttua kovan taistelun jälkeen numeroin 54-69 (32-38).

Kaikissa turnauksen kolmessa ottelussa JBA Gradia onnistui olemaan tarkempi kolmen pisteen kaaren takaa, mutta erityisesti perjantain TalTech -ottelussa rimalle pääseminen ja urheilullisuuden hyödyntäminen osoittautui haasteeksi kovan luokan joukkuetta vastaan.

– Se oli ehkä tämän turnauksen tärkein oppi meille. Olemme todella hyviä heittäjiä, mutta onnistuminen ja voitosta kamppailu ei voi nojata pelkästään siihen yhteen pelaamisen osa-alueeseen, Nyman niputtaa.

– Sen voi jo nyt sanoa, että kesän harjoitteluun saimme tästä todella paljon ajatuksia ja kipinää. Ensi kaudella ollaan vielä piirun verran valmiimpia näihin peleihin.

U20 sarjassa pelannut JBA Gradia oli lopputurnauksen nuorimpia joukkueita, mikä itsessään antaa herkulliset lähtökohdat ensi kauden sarjaa varten.

– Meiltä vanhenee yli vain kaksi pelaajaa, joten siinäkin mielessä tilanne on todella hyvä. Innolla odotetaan ensi kauden turnauksia ja mahdollisuutta päästä mittaamaan taas omaa kehitystämme tällä tasolla, Nyman hehkuttaa.

Lopputurnauksen mitalikolmikko oli täysin virolainen, BS Tartu Universityn kaataessa finaalissa Audentesin ja JBA Gradian mitalipeleistä tiputtaneen TalTechin kerätessä pronssimitalit itselleen.

JBA Gradian poikien joukkue on kauden 2021/22 aikana pelannut kansainvälistä European Youth Basketball League -sarjaa, joka sisältää kolme turnausta ”runkosarjaa” ja lopputurnauksen, johon pojat pelasivat itsensä hienosti voittosuhteella 11-4. Perjantaina alkavan lopputurnauksen mitalipeleihin joukkue selviää voittamalla kaksi ensimmäistä otteluaan, mutta kävi miten kävi, vähintään kolme kovaa kansainvälistä ottelua on jälleen tarjolla viikonlopun aikana.

– Parastahan näissä turnauksissa on se, että pelaajat pääsevät mittaamaan omaa tasoaan ikäluokkansa kansainvälistä kilpailua vastaan, JBA Gradian poikien päävalmentaja Toni Nyman toteaa.

– Koska pelaamme U20-ikäluokassa, monet nuorista pelaavat itseasiassa selkeästikin vanhempia pelaajia vastaan. Kontrastina esimerkiksi 1-Divisioona B:n otteluille, nämä ovat todella hyviä tapahtumia kehittymiseen ja oppimiseen.

Sarjan tasoa kuvaa paljon se, että osassa joukkueista pelaa pelaajia, jotka saavat vastuuta myös kovatasoisessa aikuisten Latvia-Viro sarjassa, jossa nimensä mukaisesti pelaavat Latvian ja Viron parhaat joukkueet. Kovan luokan yksilöt yhdistettynä kansainvälisille peleille ominaisella pelikovuuden ja tempon värittämällä pelityylillä on yhtälö, johon on varmasti helppo syttyä niin pelaajana kuin valmentajana.

– Peli on pääasiassa todella suoraviivaista ja nopeaa. Käytännössä kaikki joukkueet ovat todella urheilullisia ja laittavat puolustuksen todella koville, mikäli ei olla riittävän aloitteellisia ja valmiina kamppailemaan ihan koko ajan, Nyman huomauttaa.

– Nämä ovat niitä pelejä ja sellaista koripalloa, jonka parissa nuorten olisi hyvä päästä kilpailemaan mahdollisimman paljon. Jos haluamme valmistaa pelaajia koripalloammattilaisuuteen ja mahdollisesti kansainväliseen uraan ja maajoukkuepeleihin, tämä on se peliympäristö mikä erityisesti antaa eväitä siihen kehitykseen.

Lopputurnaukseen JBA Gradia lähtee odottavaisin tunnelmin, sillä aikaisemmissa turnauksissa joukkue on kärsinyt tappiot vain välieriin jo valmiiksi tiensä selvittäneille Audentesille ja Tartu Universitylle. Perjantain avausottelussa vastaan asettuu virolainen Keila BS ja perjantain toisen ottelun aikataulu selviää avauskoitoksen jälkeen. Ja, kuten todettua, kahdella voitolla aukeaa tie lopputurnauksen mitalipeleihin.

– Ensimmäisestä EYBL-kaudesta on jäänyt ehdottomasti positiivinen kuva ja tämä on ollut kaikin puolin onnistunut kokeilu jota jatkamme varmasti tulevaisuudessa. Kansainvälistymisen on toiminnassamme erittäin tärkeää ja jo nyt olemme saaneet verkostoiduttua hienosti. Hyvää palautetta toiminnastamme ja tiedusteluita opiskelun ja harjoittelun yhdistämisestä Gradiassa on tullut muiden seurojen valmentajilta ja taustahenkilöiltä joka tapahtumassa, Nyman iloitsee.

Perjantain avausottelu Keila BS:ää vastaan pelataan kello 10:30. Turnauksen jatko-ohjelmasta tiedotamme, kun se viikonlopun edetessä selviää.

Kaikki ottelut katsottavissa livenä täällä.