Henry Boyd – Isoja saappaita täyttämässä

Henry Boyd, 19, on lukeutunut läpi kauden JBA:n edustuksen kantaviin voimiin. Nuori ja loputtomalla energialla parketilla pelaava Jyväskylän NMKY:n kasvatti on kulkenut Keski-Suomen koripallokoukeroiden läpi ja tavoittelee nyt 1-Divisioona A:n pudotuspelien kynnyksellä murtautumista maan kuumimpien takamieslupausten joukkoon.

Viime kaudella vielä HoNsUn U19 joukkueessa SM-pronssia juhlinut Boyd on hypännyt vauhdista Divari-A:n tempoon, urakoiden 22 ottelussa keskimäärin 27 minuuttia illassa, pyöritellen 13 pistettä, 5,2 levypalloa, 2,9 syöttöä ja 2 riistoa kamppailua kohden. Kolmoset ovat löytäneet tiensä säkin pohjalle 35% tarkkuudella, mikä on miehen oma ennätys aikuisten sarjoissa.

»Tämä kausi on ollut kokemuksellisesti rikastuttava, olen saanut nauttia vastuusta ja isosta roolista. Joukkueena meillä on ollut omat ylä- ja alamäkemme, mutta jokaisen haasteen olemme selättäneet ja puskeneet vaikeiden hetkien läpi», ”Henkka” toteaa.

Miltä edessä siintävät pudotuspelit sitten tuntuvat nuorukaisesta? Täriseekö käsi lainkaan?

»Minulle nämä ovat ensimmäiset oikeat pudotuspelit, mutta vaikka haluan pysyä tietysti nöyränä ja oppia jokaisesta hetkestä, ei itsevarmuuteni katoa minnekään vaikka pelien panokset kovenevatkin», Boyd vakuuttaa.

Viime kaudella Äänekosken Huiman paidassa paikallisen Liikuntatalon katsojat hurmannut Boyd otti isoja kehitysaskeleita ensimmäisellä kokonaisella kaudellaan miesten sarjoissa. Juha Stenin valmennuksessa Henkka sai kantaa isoa vastuuta joukkueessa, joka taisteli Divari-B:n pudotuspelipaikoista.

Huimassa, sekä HoNsUssa valetun pohjan päälle on ollut helppo rakentaa ponnistusta kohti maan korkeinta sarjatasoa. Työtä riittää edelleen, mutta suunta on oikea.

»Olen kehittynyt todella paljon pelin ymmärtämisessä, kun olen päässyt harjoittelemaan ja pelaamaan vain JBA:n kanssa. Pelin tempo on kuitenkin 1-Divisioona A:ssa paljon kovempi kuin viime kaudella pelaamissani U19-ikäisten SM-sarjassa ja Divari-B:ssä, se opettaa enemmän», Henkka muistuttaa.

Norsunluurannikosta kymmenen vuotta sitten Suomeen muuttanut Boyd on tehnyt tosissaan töitä koripallon eteen jo vuosia. Lukioon ja aamuharjoittelun pariin siirryttyään mies on päässyt nauttimaan JBA:n järjestämästä harjoittelusta kolmena aamuna viikossa ja polku kohti tavoitteiden saavuttamista on muodostunut selkeämmäksi kausi kaudelta.

»JBA on tukenut kehitystäni todella paljon ja vienyt minua kohti tavoitteitani. Opiskelun ja koripallon yhdistäminen on ollut JBA:ssa niin helppoa, kuin se vain voi olla», lukiotaivaltaan loppuun suorittava Boyd hehkuttaa. »Tämän kauden aikana olen JBA:n ansiosta pystynyt panostamaan harjoitteluuni enemmän kuin ikinä ennen. Olen saanut entistä enemmän uskoa siihen, että pystyn saavuttamaan tavoitteeni», Boyd naulaa.

Comments

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.

  • Jyväskylä Basketball Academy
  • HoNsu
  • Säynätsalon Riento
  • Muuramen Urheilijat
  • JyWe
  • Laukaan Urheilijat
Osta lippuja