Jyväskylä Basketball Academyn historiankirjoihin itsensä lähteämättömästi painattaneet Miikka Marttinen ja Kalle Peltonen ovat siirtyneet jo tovi sitten vihreämmille laiduinmaille, kirkkaampien valojen alle ja isompiin ympyröihin, mutta tiedotusosasto haluaa ratsastaa herrojen hartioilla aina kun se vain mahdollista on.

Ja nythän se on, sillä mikään ei tarjoa samanlaista nostetta, kuin entiset pelaajat, jotka juhlivat KORISLIIGAN MESTARUUTTA. MORJESTA PÖYTÄÄN POJAT, MORJESTA PÖYTÄÄN.

JBA:sta Uudenkaupungin Korihaiden haaviin uinut Mara veti kolme kautta kasvavilla minuuteilla, jatkuvasti isommilla heittomäärillä ja ennen kaikkea kookkaammilla saappailla. Tätä nykyä Marttisen saappaat ovat edelleen Pohitullin nurkassa, kun ei niille yksinkertaisesti löydy täyttäjää.

– Kaudet Korihaissa opetti kyllä todella paljon ja antoi omalla tavallaan hienon paikan kasvaa Korisliigan vauhtiin ja vaatimustasoon JBA:sta lähdön jälkeen. Vastuuta otettiin sit loppuaikoina melko paljon enemmän kuin alussa uskalsi toivoakaan, Mara muistelee.

– Ei se aina helppoa ollut kuten runkosarjasijoituksista näkyy, mutta kyllä siellä oli paljon hienoja hetkiä mukana myös. Korihaissa oli hieno paikka kasvaa pelaajana ja kehittää omaa peliä sellaiseksi, että se kestää vertailun sit pudotuspelimähinöissä myös.

Minuuttikäyrä kulki hienosti debyyttikauden 15:stä viimeisen kauden puolituntiseen, pistekeskiarvon noustessa myös kohisten neljästä, vakuuttaviin 11,4 lukemiin (vain niukasti alle viimeisen JBA-vuoden). Isoin juttu tamperelaislähtöisen monikäyttölaiturin pelissä oli kuitenkin siniviivalaukausten määrä sekä tarkkuus, kolmosten irroitusvauhdin kasvaessa yli puolen tusinan ottelua kohden ja osumatarkkuuden noustessa hurjaan 38,2 prosenttiin.

Tuo prosenttilukema, tottakai, lyötiin vielä paremmaksi Kauhajoella. Tottakai.

Oliko viime kausi pelkkää tasaista seilailua ja riemukulkua?

– No siis, Korihaiden vuosista tuli niitä valmiuksia tehdä valintoja kovissakin tilanteissa ja pelirohkeutta nyt ei oo ennenkään ainakaan kauhean vähän ollut, että ehkä nyt joutu vähän hillitsemään itseään ajoittain, Mara naurahtaa.

– Mutta, vaikka nyt joskus oliskin meinannu valinnat karata villimmän puoleiseksi, niin meidän pelaamisessa oli kuitenkin silleen selkeä rakenne ja tempo oli niin huikeen hyvä läpi kauden, että ei kauheasti joutunut missään vaiheessa esimerkiksi pakottamaan omia ratkaisuja. Pelattiin todella hienosti joukkueena.

Kuten kaikki jyväskyläläiset koripallotietäjät osasivat odottaa jo keväällä 2018 Maran pelatessa pakon sanelemana modernin koripallon trendien mukaisesti superpienen viisikon vitospaikkaa, puolusti mies tällä kaudella pudotuspeleissä esimerkiksi Petteri Koposta varsin kelvollisella menestyksellä.

– Mä nautin todella paljon meidän pelaamisen intensiteetistä ja vauhdista, erityisesti just puolustuspäässä. Otin sen haasteen kyllä kunnialla vastaan, että pääsi melkein joka ilta puolustamaan erilaisia pelaajia ja laittamaan painetta ylhäältä asti, Mara toteaa.

JBA:n vuosina kirkkaasti suurin kehitys Marttisella tapahtui siinä, kuinka paljon paremman urheilijan mies itsestään teki. Se työ on jatkunut luonnollisesti edelleen, mutta onko kreikkalaisen veistoksen näköinen mies vieläkään valmis?

– No ihan ei vielä olla. Lihasta ja kiloja pitäs ottaa enemmän kroppaan, että jaksaa vetää koko kauden läpi omalla maksimitasolla tässä meidän pelitavassa, Mara pyörittelee.

– Tavoitteena ois kuitenkin olla mahdollisimman monipuolinen puolustaja ihan europeleissä (Champions League) asti ja pystyä pelaamaan kontaktin läpi enemmän myös nelospaikan jätkiä vastaan.

Mikäs oli sit kaudessa parasta? Oliko se pytyn ekaa kertaa nostaminen vai sit vasta mestaruussaunan ylälauteilla Pantterin kanssa läyhääminen?

– No siis kirkkaasti kauden paras hetkihän koettiin pre-season matsissa Nokian Palloiluhallilla. Johdettiin BC Nokiaa vastaan ihan tuntuvasti, niiden tuore jenkkipointti oli just tullu maahan ja vähän jaloissa vissiin hapotti. Siinä kun se oli jokusen menetyks-

Mara, vattehel? Oo nyt ihan tosissas.

– Eikun joojoo. Siis, johdettiin joku kolkyt. Taas joku runi menossa meille, riistosta pallo koriin ja heti korin jälkeen Severi (Kaukiainen) vetää siihen vastustajan jenkkipointtiin aivan paidan sisälle ittensä totaalinen hullun kiilto silmissä.

Ja se oli kauden paras hetki?

– Kyllä. Hullu-Severiä ei voita mikään.

No kerro nyt jotain Kauhajoesta myös.

– Eihän missään oo samanlaista, oikeasti. Oranssi yleisömeri, jäätävä meininki ja se yhteisöllisyyden tunne mikä joukkueen ympärillä on, se on oikeasti ainutlaatuista, Mara (lähestulkoon) kyynelehtii.

– En ois jokunen vuosi sit uskonut, että joskus tulee vielä päivä, jolloin kirjoitan varmaan viisisataa nimmaria. En tiedä tarkkaa lukemaa, mutta mestaruusjuhlissa päästiin kyllä aika lähelle. Ei tollasia juttuja pääse kovin useasti, tai oikeastaan jotkut ei varmaan koskaan pääse kokemaan sitä mitä Kauhajoella sai tän kauden aikana fanien kanssa kokea.

Ja kauden ylivoimainen kohokohta oli silti…?

– Severi pre-season matsissa Nokian Palloiluhallissa. Sitä mä en unohda ikinä.

Mites se toinen esimerkillinen yksilö? Jossain kutsuttu roskapöntöksi, mutta ennen kaikkea kyseessä on todella ällöttävä mies.

Vitsit sikseen.

Kalle ”Nukutaan ja mennään eteenpäin” Peltonen nousi viimeistään keväällä 2021 koko koripalloMAAILMAN tyyli-ikoniksi hyvän maun rajojen yli rivosti tanssineilla kahvaviiksillään, mutta ei muistella niitä sen enempää. Halukkaat löytävät ne kyllä interwebin syövereistä, mutta tämä on perheohjelma.

Pinnoja ja minuutteja tuli napsun verran ensimmäistä, koronan täydellisesti sekoittamaa Kauhajoen vuotta vähemmän, mutta kaikin muin tavoin kausi oli pelillisesti parhaimmillaan todella ehjää ja päivänvalon kestävää. Kalle teki töitä, varmasti myös välissä nukkui, ja meni silmämääräisesti jopa tuntuvasti eteenpäin kokonaisvaltaisena koripalloilijana.

– Peliajan kanssa taistelu oli tottakai haastavaa, mutta sitä se on näin kovassa joukkueessa varmasti aina, Kalle toteaa.

– Alkukaudesta ison pään rotaatio haki vähän muotoaan ja isot pojat opettelivat pelitavan hienompia yksityiskohtia, mutta keväälle käännyttäessä oli entistä vaikeampaa kairata ruutua rotaatiosta. Mutta, kuten sanoin, niin se pitääkin olla kun taistellaan Pantterista ja jätkät ympärillä on niin hyviä kuin meillä oli.

Mestaruuden makua se ei varmaan kauheasti laimenna kuitenkaan?

– No ei hemmetissä. Tottakai jokainen haluais olla varmaan aina mahdollisimman isossa roolissa, oli tilanne mikä tahansa, mutta kyllä mulle tärkeintä on, että joukkue voittaa. Näistä kahdesta vuodesta on jäänyt tosi hyvä fiilis kuitenkin ja pelaajana koen kehittyneeni huomattavasti, Kalle niputtaa.

Kallehan on siitä hieno herrasmies kentällä, että äärifiksun ja monipuolisen joukkuepelaajan repertuaarista löytyy myös ihan rehellisiä lyömäaseita, kuten salakavalan tarkka heitto. JBA:n viimeiset kolme kautta ja molemmat liigavuodet ovat antaneet viitteitä 35-40% kaarinakuttelijan potentiaalista, kunhan volyymia saadaan vaan ylöspäin.

– No se heitto on vähän sellainen, että kun se kulkee niin sehän kulkee. On ollut tällä kaudella vähän on/off toimintaa, pyritään kesän aikana löytämään se ON-asento ja jumittamaan se kytkin siihen, Kalle naulaa.

– Sit kun siihen saa kylkeen vähän treenattua sporttia ja lihasta lisää, niin pystyy valssaamaan isojen kavereiden kanssa entistä paremmin lähempänä koria ja toisessa päässä laittamaan vastustajaa erilaisiin ongelmiin vähän kauempana korista.

Ei nyt karata miettimään liian kauaksi tulevaa, kun toi mestaruusparaatikin on vasta saatu taustapeileihin. Aika Kauhajoella oli kentällä varsin positiivisen sävyinen, mutta ilmeisesti kentän ulkopuolella kokemus oli vähintäänkin yhtä ilahduttava.

– Kauhajoki on kyllä melkoinen paikka ja Karhu aivan ensiluokkainen organisaatio. Mutta niin, siis, ei taida toista samanlaista koripallopitäjää olla tässä maassa, Kalle hehkuttaa.

– Tottakai hienoja koriskaupunkeja löytyy ja katsomoissa on tosi monessa paikassa hieno fiilis, mutta on tässä sellainen ihan oma juttunsa. Se yhteisö ja tunneside mikä fanien kanssa muodostui erityisesti tän kevään aikana, se oli jotain todella erityistä.

Oliko Kallen kauden kohokohta myös pre-season matsi Nokialla?

– No ei helkkarissa. Anteeksi ranskani. Mara voi sanoa ihan mitä se haluaa, mutta kyllä se taitaa Marttisellekin olla toi ekan kuvan hetki, siinä oli aika pahuksen hyvä olla, Kalle tunnelmoi.

– Ja hei, kyllä mulle henkilökohtaisesti tää kausi oli jo voitto siinä kohtaa kun Maran soppari julkistettiin. Vuosi sen miehen kanssa samassa porukassa on omanlaisensa mestaruus jo itsessään.

Kauniisti sanottu, Kalle.

– Kyllä se pitkälti just noin oikeasti on. Kauden jatkuvana kohokohtana oli se, että sai pelata joukkueessa, joka oli täynnä todella hyviä ihmisiä. Jotkut osas jopa pelata koristakin vähän, Kalle veistelee.

– Ja, no. Oli se aika makee hetki nostella Pantteria kotiyleisön edessä.