Robert Juvosen Maailma

JBA aloitti kahden ottelun viikonloppunsa komealla, säkenöivällä ja kaikin puolin mallikelpoisella vierasvoitolla FoKoPosta. Feeniksin Urheilutalon sukat kuluivat käyttökelvottomiksi JBA:n heittoshow’n laulattaessa taululle 99-89 (50-42) –lukemat vierasvoiton merkiksi.

JBA:n voittoputki huitelee ennennäkemättömissä lukemissa. Kolmen perättäisen tuplaveen saavuttaminen on ollut kaikkea muuta kuin kävely puistossa, pala kakkua tai vain yksi päivä toimistossa. Nämä sanonnat kuulostavat paremmilta englanniksi, mutta jaksakaa sen kanssa.

Ottelun avausminuutit Feeniksillä kulkivat hienoisessa kotijoukkueen hallinnassa, FoKoPon karattua vaivihkaa, lähes varjoissa hiiviskellen kymmenen pisteen karkumatkalle. Kaksi minuuttia myöhemmin Valtteri ”Valkosuklaa” Leppänen, Winslo ”CJ” Barry ja Robert ”Robert III” Juvonen olivat kääntäneet ottelun JBA:n kahden pisteen johdoksi.

Avausjakson sähköjänis-palkinnon saa Niilo ”Eksistentiaalinen kokemus” Kärkkäinen. Jere ”Pihvi” Luoman pelikirjasta sivun lainannut Niilo näki tilaisuutensa koittaneen kuin näätä kevätauringon loisteessa, hyökkäsi kohti rimaa muuramelaisen lokomotiivin voimalla, samalla muistuttaen meille kaikille että e=mc2 ja murjoen perinteisellä kolmen pisteen suorituksellaan forssalaisten kollektiivisen sielunmaiseman Ridley Scottin ”Blade Runnerin” dystooppiseen vuoden 2017 marraskuiseen Los Angelesiin.

Luoma kiitti Niilon herkästä tribuutista itselleen, naulaamalla JBA:n avausjaksolta tauolle yhden pisteen johtoasemassa.

Toinen jakso oli Robert ”Maailmojen Tuhoaja Ja Galaksien Valloittaja” Juvosen.

Robert ”Skeletor” Juvonen kiskaisi jakson ensimmäisen jölssinsä säkkiin neljänneksen toisella peliminuutilla. Toisen minuuttia myöhemmin. Pieni pala rauhaa, terveisin Aamulypsy, jonka jälkeen Juvonen vasaroi apokalyptisella lekallaan kahdessa perättäisessä hyökkäyksessä nahkapalloa nailoniin.

Kalle ”Lempinimi” Peltonen lapioi vastustamattomasti JBA:n kahdeksan pisteen johtoon ennen forssalaisten tarkkakätisen Teemu Sulosen osumaa. Tämän jälkeen leivänteko-alttarille asteli Coca Cola Zero (sponsoroitu mainos, JBA tienaa tällä miljoonia) –intoilija Samuli ”Sheriffi” Oja. Samuli keräsi montaa erilaista viljalajia, teki kaikki muutkin tarvittavat leiväntekoprosessin vaiheet virheettömästi, muovaili käsillään täydellisen, taideteoksenomaisen leivän, heitti leivän uuniin ja julisti kahden pisteen jumpperinsa jonkun onnettoman, onneaan siis vailla olevan, FoKoPo-pelaajan otsalohkolle summerin samalla päättäessä puoliajan JBA:n 50-42 –johtolukemiin.

Hyvä, Samuli.

Toisen puoliajan JBA-tulituksen aloitti maailman lappeenrantalaisin jyväskyläläinen, TImi ”Nirk Dowitzki” Puittinen. Puittisen kahden kolmosen välissä myös Robinin roolia Juvosen Batmanille perjantai-iltana näytellyt Leppäsen Walther heilutti sukkaa bonuskaaren takaa.

Suurimmilleen vierasjoukkueen johto kasvoi kolmannen jakson puolessavälissä Robert ”mieslepakkomies” Juvosen ja Valtteri ”Säynätsalon Kostaja” Leppäsen supersankaroitua maksalaatikkorasiallisen verran koripalloja, yllättäen kolmen pisteen kaaren takaa, keskelle James Naismithin keksintöä. Tämä kertomus elää täysin sen oletuksen varassa, että teoreettiseen maksalaatikkorasiaan mahtuu kaksi koripalloa.

FoKoPo kairasi tiensä, kuten otteluraporttien luonteeseen kuuluu, vielä mukaan voittotaisteluun. Juho-Matti Henttosen lay-up nosti isännät kolmen pisteen hajuetäisyydelle vajaat neljä minuuttia ennen päätössummeria.

Robert ”Heijastintakki” Juvonen ja kolmonen sisään.

FoKoPon ajoittain pysäyttämättömältä vaikuttanut vasuri, iso laituri Roderick Flemings, toi kotibändin kahden pisteen kosketusetäisyydelle.

Robert ”Sormuksen Ritari” Juvonen ja kolmonen pussukkaan.

Johan Kotavuon lay-upilla FoKoPo kurkkasi taas taustapeileistä, hivuttautuen kolmen pisteen päähän 75 sekuntia ennen ottelun päättymistä.

ROBERT JUVONEN JA KOLMONEN INESSIIVIIN.

Tämän jälkeen Jere ”Pihvi” ”Peto” ”PihviPeto” Luoma kömpi jälleen kammiostaan. Chuku tarjoili NBA Action TOP-10 –koostenauhan arvoisen herkkupalan rimalle ja Luoma oli silminnäkijähavaintojen mukaan jo donkkaamassa pallon sisään, kunnes päätti säästää nämä K-18 –herkut Monnarin Divari-A:n parhaalle kotiyleisölle.

Stoppi omassa päässä, Juvosen vapari sisään toisessa päässä ja Luoman näätämäinen riisto päätyrajasta sekä vastaansanomattomasti sisään ujutettu lay-up ja matsi ohi. Mullat päälle ja bussin nokka kohti tarunhohtoista Monnarin parkkipaikkaa.

JBA:n voiton kivijalkana toimi jälleen kerran koko joukkue. Yksikään pelaaja ei jäänyt plusmiinus-tilastossa miinukselle ja jokainen pelaaja tarjosi ottelun voiton kannalta elintärkeitä minuutteja joukkueelle.

Mutta, pakkohan tämä nyt on silti todeta.

Robert goddamn m*********ing Juvonen, 38 paunaa, kolmoset 10/15, korostan, KYMMENEN KAUTTA VIISTOISTA KAAREN TAKAA. Kuusi syöttöä, kolme riistoa ja yksi hirviöblokki.

Tämä on Robert Juvosen maailma ja me vain elämme täällä.

Leppäsen Valtsu säesti 21 pisteellä, heittäen yhdeksästä irrotetusta kolmosestaan sisään kuusi, samalla nostaen kauden kolmen pisteen heittojensa prosentin täysin käsittämättömään, järjenvastaiseen ja abstraktiin 51,2-prosenttiin. Valtteri ”Dikembe Mutombon salattu serkku” Leppäsellä on myös menossa blokkiputki, Valtsun huudatettua erityisesti Peltosen Kallea poistettuaan jonkun viattoman forssalaisen sielun lay-up –yrityksen rimalta.

Jere ”Make Jyväskylä Steak Again” Luoma toimitti aikuisen miehen 12 pisteen, 6 levypallon ja 2 syötön tilastorivin. Rikostoveri Kalle Peltosen kolme pistettä, yksi levypallo ja yksi forssalaisen koripalloyrityksen deletoiminen nostattaa hymyn jokaisen koripallofanaatikon kasvoille ympäri valtakunnan.

Samuli ”Sympaattinen urheilija” Oja toimi puolustuksen työhevosena läpi illan, heitti viisi pistettä, kahmi saman verran paneelikuulia, tarjoili kaksi koriin johtanutta syöttöä ja ehti Peltosen, Juvosen ja Leppäsen mukaan ”block partyihin” yhdellä torjunnallaan. Chuku toi Ojan tapaan mittaamattoman määrän sähköä puolustukseen ja oli ottelun voiton sinetöineen viisikon ytimessä.

Timi ”Puittisen Timi” Puittinen postitti salonkikelpoisen 8 pisteen, 3 levypallon ja 2 syötön tilastolakanan vajaassa 22 minuutissa. Winslo Barry tarjoili vahvaa levypallopelaamista ja puolustamista 13 minuutissa, repien kouraansa 5 irtopalloa, operoiden yhden syöttömerkinnän ja tehtaillen kolme pistettä.

Ville ”Hymypoika” Lehtonen löysi epäkohtia koripallon sääntötulkinnoista puolustuspelaamisellaan, mutta rähisi vesikauhuisen mäyrän intensiteetillä jokaisen parketilla viettämänsä hetken. Niilo ”Muuramen Martin Heidegger, postmodernin filosofian suurimpia vaikutteita” Kärkkäinen potki itseään ohi heitetyistä vapaaheitoista, mutta vartissa 9 pistettä, 2 levypalloa ja yhden syötön kirjauttanut nuori mies oli isompi osa JBA:n voittoa kuin yksikään tilastokategoria voisi kertoa.

Tai, okei, Niilon +12 kertoo likimain kaiken oleellisen.

Taistelu jatkuu huomenna. Pyrintöä vastaan. Tampereella.

Otteluennakko kirjoitetaan jos matsiraportti saavuttaa kansaainvälistä mainetta ja kunniaa, sekä mainitaan fiktiivisessä Forbesin ”vaikuttavimmat urheilujournalistiset julkaisut 2000-luvulla” –listauksessa.

Se kyllä kirjoitetaan joka tapauksessa, halusitte tahi ette.

Comments

Leave a Reply

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  • Jyväskylä Basketball Academy
  • HoNsu
  • Säynätsalon Riento
  • Muuramen Urheilijat
  • Jynmky
  • Laukaan Urheilijat