• Urheilijan polkua helpottamassa – Tikkakosken Ilmasotakoulun urheilujoukkue

    Urheilijan polkua helpottamassa – Tikkakosken Ilmasotakoulun urheilujoukkue

    Yksi urheilijan polun merkittävistä haasteista matkalla ammattilaiskentille on varusmiespalveluksen sujuva suorittaminen uhraamatta merkittäviä määriä harjoitustunteja ja otteluita kyseisen prosessin aikana. Jyväskylän varuskunnassa Tikkakoskella vuonna 2022 käynnistynyt ja yhdessä Jyväskylän Urheiluakatemian kanssa toteutettava Ilmasotakoulun pilottihanke tarjoaa urheilijoille erinomaiset mahdollisuudet yhdistää sujuvasti ammattimainen harjoitusrytmi varusmiespalveluksen kanssa. Varusmiespalvelus on ohjelmassa jaksotettu neljään kuuden viikon jaksoon, joista jokaisen aikana…

  • Kalle ja Markus parikymppisten matkassa EM-kisoissa

    Kalle ja Markus parikymppisten matkassa EM-kisoissa

    JBA-väriä nähtiin myös miesten U20 ikäluokan maajoukkueessa kesän päätapahtumassa, Kalle Koivusen ja Markus Muilun edustettua Suomea EM-kisoissa Georgiassa. Tärkeimmissä peleissä loukkaantumisista ja sairasteluista kärsinyt Suomi pelasi tiensä hienosti pronssiotteluun, mutta pronssimitali ja samalla nousu A-Divisioonaan ensi vuodeksi jäi harmittavan lähelle kun Viro kaatoi nuoret Sudet kymmenellä pisteellä. – Kyllähän tämä kuitenkin lopputuloksestakin huolimatta oli pariin…

  • Kuntsikalta Kirkkaisiin Valoihin

    Kuntsikalta Kirkkaisiin Valoihin

    20-vuotiaiden naisten EM-kisat ovat käynnissä Unkarin Sopronissa, jossa Suomi kilpailee A-divisioonassa maanosan kovimpia joukkueita vastaan. Mukana Suomen joukkueessa on, kuka muu muka, kuka, kuka muu muka? Tietysti Lehtisaaren oma, Sara-Sofia ”Sarkku” Mikkonen. Viime kesänä ensimmäiset viralliset maajoukkueleiritykset 18-vuotiaiden ikäluokassa vyölleen saanut Sarkku veti menneen kauden Naisten Divarissa siinä määrin väkevällä otteella, että runkosarjan päätteeksi S-S…

  • Lauri & Susijengi Jyväskylässä!

    Lauri & Susijengi Jyväskylässä!

    Susijengi pelaa 18. elokuuta miesten maajoukkuehistorian ensimmäisen maaottelun Jyväskylässä 34 vuoteen, kun EM-kisoihin valmistautuvat Susijengi ja Ukraina kohtaavat loppuunmyydyssä Jyväskylän jäähallissa. Susijengin tähtenä loistaa HoNsU-kasvatti Lauri Markkanen! VIP-paketti, 295€/hlö +alv JBA tarjoaa yhteistyökumppaneilleen täyden palvelun VIP-paketin. Lähde nauttimaan huippukoripallosta ja loistavasta tunnelmasta, samalla tuet lasten ja nuorten korisharrastusta Keski-Suomessa!  Päivällinen ja otteluennakko tähtivieraiden vetämänä Jyväsjärven rannalla, Hotelli…

  • JBA-väriä Pohjoismaiden Mestaruuskisoissa

    JBA-väriä Pohjoismaiden Mestaruuskisoissa

    Yhteensä viisi JBA-taustaista pelaajaa oli tulessa viime viikon Pohjoismaiden Mestaruuskilpailuissa Kisakalliossa. Elmeri Abbey rehki 16-vuotiaiden poikien takakentällä isoilla minuuteilla, Annika Aarrejoki toimi 18-vuotiaiden tyttöjen luottopelaajana ja kolmikko Panu Blomgren-Oliver Kandén-Eemeli Yalaho urakoi 18-vuotiaiden poikien maajoukkueessa merkittävissä rooleissa. Keskisuomalaista väriä 18-vuotiaiden poikien joukkueeseen toi myös joukkueen isoimmat minuutit kirjauttanut Huima-kasvatti Juuso Salmi. Ja, vaikka koripallo on…

  • Mara ja Kalle, Kalle ja Mara – Monnarilta Mestareiksi

    Mara ja Kalle, Kalle ja Mara – Monnarilta Mestareiksi

    Jyväskylä Basketball Academyn historiankirjoihin itsensä lähteämättömästi painattaneet Miikka Marttinen ja Kalle Peltonen ovat siirtyneet jo tovi sitten vihreämmille laiduinmaille, kirkkaampien valojen alle ja isompiin ympyröihin, mutta tiedotusosasto haluaa ratsastaa herrojen hartioilla aina kun se vain mahdollista on. Ja nythän se on, sillä mikään ei tarjoa samanlaista nostetta, kuin entiset pelaajat, jotka juhlivat KORISLIIGAN MESTARUUTTA. MORJESTA…

  • JBA Gradia EYBL-lopputurnauksen viidennelle sijalle!

    JBA Gradia EYBL-lopputurnauksen viidennelle sijalle!

    Viikonloppuna Tallinnassa pelatussa European Youth Basketball League -sarjan lopputurnauksessa JBA Gradian pojat sijoittuivat viidenneksi, nuorten urheilijan alkujen kerättyä jälleen kullan arvoista kokemusta kansainvälisistä peleistä. Kymmenen joukkueen lopputurnauksessa JBA Gradia jäi voiton päähän mitalipeleistä, mutta päätti turnauksen komeaan 86-41 (42-21) -voittoon latvialaisesta VEF BA Valkasta. – Turnaus antoi jälleen todella arvokasta oppia siitä, millä nopeudella ja…

  • JBA Gradia EYBL-lopputurnauksessa Tallinnassa

    JBA Gradia EYBL-lopputurnauksessa Tallinnassa

    JBA Gradian poikien joukkue on kauden 2021/22 aikana pelannut kansainvälistä European Youth Basketball League -sarjaa, joka sisältää kolme turnausta ”runkosarjaa” ja lopputurnauksen, johon pojat pelasivat itsensä hienosti voittosuhteella 11-4. Perjantaina alkavan lopputurnauksen mitalipeleihin joukkue selviää voittamalla kaksi ensimmäistä otteluaan, mutta kävi miten kävi, vähintään kolme kovaa kansainvälistä ottelua on jälleen tarjolla viikonlopun aikana. – Parastahan…

  • JBA Kevätseminaari 26.4.2022

    JBA Kevätseminaari 26.4.2022

    JBA:n Kevätseminaari 2022 purkissa, ota mukava asento ja nauti nauhoitteena! Milloin? Tiistaina 26.4. klo 18:30-20:00 Missä? Teamsissa, ilmoittaudu mukaan TÄÄLLÄ  Su 24.4. mennessä Kenelle? Pelaajille, valmentajille, vanhemmille ja kaikille asiasta kiinnostuneille! Hinta? Seminaari on osallistujille ilmainen Nuoret koripalloilijat – millä eväillä maailmalle? Miten nuoren pelaajan kannattaa harjoitella jotta on mahdollista päästä mittamaan oma potentiaalinsa pelaajana ja…

  • Weikot aloittaa taistelun sarjapaikasta

    Weikot aloittaa taistelun sarjapaikasta

    No kyllähän se vaan maistuu! Pudotuspelit kuin pudotuspelit, niin kyyyyyyyllähän se sytyttää ihan eri tavalla, kun jäljellä olevien pelien lukumäärä on ennalta rajattu ja lähitulevaisuus riippuu vain ja ainoastaan otteluiden voittajista. Kokemukset kehittävät ja parhaan tulostason ulosmittaaminen on taito, jota pitää myös opetella. Siinä mielessä suuri kuva ei Jyväskylän Weikkojen ja Kataja Basket Talentsin kohdalla…

  • Divari-A:n PLAY-OFF MEGA-SUPER SHOWDOWN PART 1! – Kamppailu Tsadin herruudesta ja nuoret kohokkaat Ritarien riesana.

    Divari-A:n PLAY-OFF MEGA-SUPER SHOWDOWN PART 1! – Kamppailu Tsadin herruudesta ja nuoret kohokkaat Ritarien riesana.

    Emme myönnä, että Divari-A:n pudotuspelien otteluohjelma olisi yllättänyt autoilijat tai tiedotusportaan. Ei sillä, että se myöskään valtavasti myöntämistä vaatisi kun ensimmäinen pudotuspelipätkä tulee yhden sarjan jo alettua. Savuava ase jne. ALKOIPAHAN VAAN AIKA NOPEAAN, EI MEILLÄ MUUTA. Avataan sillä sarjalla, joka on vielä korkkaamatta. #1 Torpan Pojat (Uuno. Uuno on numero yksi. 19-3) vs. #8…

  • Naisten Tuplaviikonloppu Monnarilla!

    Naisten Tuplaviikonloppu Monnarilla!

    JBA:n Naiset tarjoavat todellista korisviihdettä kaksin kappalein tulevana viikonloppuna otteluissa, joissa joukkue pelaa pudotuspelisijoituksista – Eikä siinä vielä kaikki! Matsit pelataan tarunhohtoisella Monnarilla! Kuin jouluaattoa odottava lapsukainen, emme meinaa pysyä aloillamme näitä spektaakkeleita odottaessamme. Käytetään siis aikamme käsien päällä istumisen sijasta nopeaan katsaukseen siitä, mistä asetelmista otteluihin lähdetään. Lauantai, kello 13.00 vs. Puhuttaret Tämän kalenterivuoden…