-

·
JBA matkustaa JKS:n vieraaksi
Jyväskylä Basketball Academyn taival Miesten 1-Divisioona A:ssa jatkuu perjantaina, kun joukkue matkustaa perjantai-illan kamppailuun Järvenpäähän sarjakahdeksikon JKS:n vieraaksi. Perjantai-iltana lämminhenkiseen Järvenpään Liikuntahalliin matkustava JBA saa vastaansa sarjataulukossa kaksi pykälää itseään korkeammalla majailevan JKS:n, eivätkä ottelun lähtökohdat voisi olla mielenkiintoisemmat. JKS on kerännyt seitsemästä ottelussa yhden voiton enemmän kuin tuloksellisen suvantovaiheen kanssa kamppaileva JBA…
-

·
ToPo venyi päätösjaksolla karkuun
Jyväskylä Basketball Academy kärsi harmittavalla tavalla tappion perjantai-illan kiihkeässä vieraskamppailussa Torpan Poikia vastaan. Kolmannella jaksolla 7 pisteen JBA-johdossa käynyt ottelu kääntyi ToPon vakuuttavan viimeisen vartin ansiosta helsinkiläisten 76-66 (34-33) –kotivoittoon. JBA tuli perjantain kamppailuun hienolla ilmeellä ja kaiversi itselleen ottelun alkuminuuttien aikana viiden pisteen johtoaseman ennen kuin ToPo sai koneensa kunnolla edes käyntiin. Tasaisissa merkeissä…
-

·
Lahti vei sarjapisteet Nenäpäivän pelissä
Lahti Basketball oli perjantaisessa Nenäpäivän pelissä Jyväskylä Basketball Academylle tyly vieras, vieden sarjapisteet mukanaan Lahteen. Hyökkäyksensä kanssa läpi illan tuskastellut JBA ei saanut konettaan kunnolla käyntiin oikein missään vaiheessa ja Lahti vei ottelun vahvan siirtymäpelaamisensa turvin lukemin 76-49 (41-30). Jyväskylä Basketball Academyn edustusjoukkue tuli perjantai-illan kamppailuun Monnarille kolmen ottelun tappioputkessa, mutta hyvin harjoitelleena ja valmiina…
-

·
Jari Laineesta JBA:n opintojen tukihenkilö
Jyväskylä Basketball Academy saa merkittävän vahvistuksen taustajoukkoihin, kun pitkän linjan koripallovalmentaja ja opettaja Jari Laine liittyy JBA:n organisaatioon opintojen tukihenkilöksi. Jyväskylän Normaalikoulussa liikunnanopettajana päivätyötään tekevä Laine on tuttu kasvo jyväskyläläiselle koripalloyleisölle. Laine on nähty HoNsUn juniorijoukkueiden, sekä myös miesten edustusjoukkueen penkin päässä vuosien varrella ja kuluvalla kaudella Laine toimii HoNsUn B-poikien vastuuvalmentajana. Päivätyönsä puolesta Laine…
-

·
Winslo Barry jr JBA:n korin alle
Jyväskylä Basketball Academyn edustusjoukkue vahvistui vielä yhdellä pelaajalla, kun bahamalaissyntyinen sentteri Winslo Barry jr saapui kotikonnuiltaan takaisin Jyväskylän kauniisiin maisemiin kuluvan viikon alkupuolella. 208-senttinen järkäle aloittaa toisen kautensa Jyväskylän koripalloparketeilla. JBA:n edustusjoukkue sai pirteästi alkaneeseen alkukauteensa vielä yhdenlaisen piristysruiskeen, kun HoNsU Basketia 1-Divisioonassa viime kaudella edustanut 208-senttinen bahamalaissentteri Winslo Barry jr vahvistaa joukkuetta. Hienosti harjoitusotteluissa…
-

·
HBA terävämpi akatemioiden kohtaamisessa
Jyväskylä Basketball Academyn edustusjoukkue kärsi torstai-iltana harmittavan tappion Helsingissä, kun HBA-Märsky oli tiukassa kamppailussa lopulta JBA:ta etevämpi lukemin 91-80 (39-45). Torstai-illan ainoa divarikamppailu HBA:n ja JBA:n välillä oli alusta asti yhtä fyysinen ja kovalla intensiteetillä pelattu kuten odottaa sopi. Puolin ja toisin nähtiin kovaa puolustamista, hienoja yksilösuorituksia ja fyysistä kamppailua irtopalloista. Avauspuolikkaan aikana JBA onnistui käsittelemään HBA:n iholla elävää…
-

·
JBA matkaa akatemioiden kohtaamiseen Helsinkiin
Jyväskylä Basketball Academyn edustusjoukkue matkustaa mielenkiintoiseen vieraskamppailuun torstaina, kun Helsingissä vastaan asettuu sarjataulukon sijalla yhdeksän majaileva Helsinki Basketball Academy. JBA:n kahden ottelun voittoputki päättyi harmittavasti viime perjantaina FoKoPon haettua sarjapisteet mukaansa Monnarin hornankattilasta. Tappiosta on kuitenkin kerätty oppia ja joukkue on jälleen valmiina haastamaan eteen asettuvan vastustajansa, kun juniorimaajoukkueiden vakionimiä täynnä oleva Helsinki Basketball…
-

·
FoKoPo heitti sarjapisteet mukaansa
JBA koki divarikauden ensimmäisen tappionsa perjantaina, kun Forssan Koripojat kävi hakemassa sarjapisteet mukaansa Monnarilta kovien yksilöidensä johdolla lukemin 79-90 (50-43). Jyväskylä Basketball Academy koki sarjakauden ensimmäisen tappionsa Miesten 1-Divisioona A:ssa perjantaina, kun Forssan Koripojat kävi Monnarin kuumassa perjantai-illassa vieraana. Vierasjoukkue oli läpi illan askeleen isäntiä edellä, eikä vähiten lahjakkaan jenkkikolmikkonsa ansiosta. Kovia koreja läpi…
-

·
JBA saa vieraita Forssasta
Jyväskylä Basketball Academyn edustusjoukkue saa perjantaina Monnarille mielenkiintoisia vieraita, kun Forssan Koripojat saapuu jyväskyläläisen koripalloyleisön hämmästeltäviksi. Jatkuuko JBA:n voittoputki, vai matkaavatko sarjapisteet Forssan Autokeitaan kautta Feeniksille? JBA:n historiallinen avauskausi Miesten 1-Divisioona A:ssa on alkanut kahdella voitolla ja JBA majaileekin nuoren kauden sarjataulukossa toisena Lahti Basketballin takana. Avausottelussa JBA kaatoi Oulun NMKY:n vierasparketilla numeroin 83-68 ja…
-

·
JBA puolusti Espoo Unitedin kumoon
Jyväskylä Basketball Academyn edustusjoukkue jatkoi sunnuntain kotiavauksessa siitä, mihin se viikko sitten Oulun Urheilutalolla jäi. Kiihkeätunnelmaisen, tasaisen ja jännittävän kamppailun päätösjakson loppuhetkillä nimiinsä kääntänyt JBA otti toisen perättäisen voittonsa Monnarin äänekkään kotiyleisön edessä komein 69-65 (39-27) –lukemin. Otteluun ilman ylävartalovammasta kärsivää Robert Juvosta sekä kotikulmillaan Bahamassa käymässä olevaa Winslo Barrya lähtenyt JBA ei paperilla varmasti…
-

·
JBA isännöi kotiavauksessaan Espoo Unitedia
Jyväskylä Basketball Academyn edustusjoukkueen taival Miesten 1-Divisioona A:ssa sai komean alun viime viikon sunnuntaina, joukkueen hakiessa hienon vierasvoiton aina äänekkäältä ja vierasjoukkueelle haastavalta Oulun Urheilutalolta. Sunnuntaina kello 14.00 alkaen JBA isännöi Monnarilla sarjan kotiavauksessaan etäisesti jotain perinteistä espoolaista urheiluseuraa muistuttavaa Espoo Unitedia. JBA:n sarjan avaus oli komea, siitä ei ole kahta kysymystä. Valitettavasti, siitä ei…
-

·
JBA historialliseen avausvoittoon Oulussa
Seuraava kotiottelu: JBA – Espoo United su 9.10 klo 14:00 @ Monnari OSTA LIPPU Jyväskylä Basketball Academyn historian ensimmäinen ottelu Miesten 1-Divisioona A:ssa pelattiin sunnuntaina Oulun Urheilutalolla. Jännittävien vaiheiden jälkeen Oulun NMKY johti vielä avauspuolikkaan jälkeen, mutta JBA nousi tavaramerkiksi muodostuneen ilmatiiviin puolustuksensa avulla komeaan 83-68 (37-39) –vierasvoittoon. Jyväskylä Basketball Academyn edustusjoukkueen taival Miesten 1-Divisioona…